keskiviikko, 10. marraskuu 2021

.

Niin paljon se satutti, tai niin paljon se koski että hautasin. Syvälle. 

Ehkä nyt on aika kaivaa esille, antaa tulla opeteltavaksi. 

Sellaiset tunteet mitkä tekee kokonaiseksi. 

Ehkä aika opetella löytämään ne itsestään, koska siellä ne on. Syvällä, mutta minussa. 

Ei tee toinen kokonaiseksi, itse on oltava itsessään kokonainen. 

Siinä sitä opeteltavaa hetkeksi jos toiseksikin. 

Olla ja pysyä omassaan. Olla kokonainen itsensä kanssa. 

 

torstai, 21. lokakuu 2021

uudessa

Taas se on pitkä valonjakso kääntymässä kohti pimeyttä. Reipashenkinen oman elämän lukuvuosi taas päättymässä talvilomaan. Hetken lepoon. 

Jotenkin sitä haluaisi avata, sanat vaan leikkii hippasta lauseiden kanssa. 

Tuntuu että kulunut lukuvuosi uudessa koulussa. Ihmisilläkin on paljon erilaisia kouluja, eskarista yliopistoon, elämässäkin niitä kai piisaa alusta loppuun saakka. Tuntuu että joku elämänkoulu jäi taa ja uuden ovet edessä oli auki. 

Pitkään kyllä tiesin odottaa. Tiesin että olen stipendin ansainnut ja saanut, tullut hyväksytyksi uuteen. Juuri sillä hetkellä kun olin valmis. 

Yksi ihminen, joka kokonaisuus. Jonka takana kokonainen yhteisö. Siinä se. 

Syvä nöyryys ja kiitollisuus kun ymmärsin mitkä ovet edessä auki kulkea. On lupa. Saan tulla ja saan olla. Vaikka vielä en tohdi, jään ovensuuhun hiljaa katselemaan ympärilleni. Olen vertainen, sen tiedän kyllä, mutta tuntuu hyvälle vain olla ja katsella. Olla hiljaa ja nauttia yhteisöllisyyden syvyyksistä. En ole opettamassa, olen oppimassa. Olen läsnä. 

Voima ympärillä sellaista mitä en ole ennen kohdannut. Yhteisön monikeroksinen kaikeudessa rakentunut koko kapasitetti ympärillä kietoen rauhaansa. Vieden siihen syvyyteen mitä niin paljon kaivannut. Näen syvyyden kauneuden, vaistoan kuinka paljon on opittavaa. Koen sen ihan puhtaan ilon siitä että saan. Olla, nähdä ja kokea. 

Voima antaa turvan, joka saattelee lepoon. Saan olla itsessäni ja opiskella. Oppia, jotta voin ajallani viedä opin eteenpäin.

Sielullani, sydämelläni. Nöyryydellä. 

Kiitollinen, niin sanattoman syvästi kiitollinen. 

 

Kaamos saa saapua. 

tiistai, 27. huhtikuu 2021

.

Kaikkeudessa toisen omaksi säädetty ei voi olla vaihtoehto.
Sen takia.
 
 
 
Ja kuitenkin, muistatko? 
 
"Sinä olet minun, minä olen sinun. Sinussa on minun merkkini, minussa on sinun merkkisi."
 
Siksi. 
 
Suojassa ja turvassa. 

 

tiistai, 27. huhtikuu 2021

Syvyys

Kasvaminen on muutosta ja muutos on kasvamista. 

Muutos on jatkuva liike ja prosessi. Suvannoissa on hyvä vetää henkeä kunnes on jälleen aika liikkua.
 
 
Suvannoissa myös hetki aikaa ajatella. Omat ajatukset pyörineet pitkään yhden kysymyksen ympärillä; mitä haluan. Eipä tarvinut ennen pohtia, kyllä tuli eteen ihan miettimättä ja pyytämättä, luvan kanssa toki. Viimeisen hypyn edessä jo tiesin että edessä tulee olemaan se hetki elämässä että ei ole pakko jos halua, mutta voi jos tahtoo. Sen viimeisen hypyn jälkeen. Sitäpä kysymystä nyt sitten pyöritellyt pitkään ja hartaasti. Mitä minä haluan?
 
Selvää ja suoraa vastausta on vaikea löytää. "Rahaa loppuelämäksi" tai "kymmenen lisätoivetta" eivät ole vaihtoehtoja. Miettinyt ja pohtinut, pyöritellyt vaihtoehtoja jokaiselta kantilta. Ottanut, katsonut ja hylännyt. Hirvittävän vaikea kysymys. 
 
Paljon olen löytänyt sellaista mihin väsynyt. Paljon myös sellaista minkä todennut kuolleena syntyneeksi ajatukseksi tarkemmin ajateltuna. 
 
Ihan puhtaasti ihmisenä on yksi toive. Yksi asia jota toivon. Syvyys. Toivon syvyyttä pinnan sijaan. Se on ainoa asia minkä tiedän tekevän onnelliseksi. Pääsy kysymysten taa, ajatusten ja kaikkeuden syviin vastauksiin. Pääsy elämän rauhaan tunteiden syvyyksissä jatkuvan vuoristoradan sijaan. Tuntuu että siellä syvyydessä asuu se kaivattu rauha. 
 
Hetkessä kaipaan niin paljon sitä rauhaa missä kaikki vain on. Ehkä se on ohikiitävää koti-ikävää, ehkä vain väsyneen muistikuva hetkistä jolloin on vetänyt hetken henkeä. Mene ja tiedä. Se kuitenkin ainoa asia minkä osannut nimetä. Syvyys, syvyyttä. 
 
 
Jonkinlaisen harson takaa näen häivähdyksen eteen. Kuva ei ole kirkas, tunne kuitenkin sellainen joka kannustaa kulkemaan, lähtemään itse suvannon helppoudesta kohti edessä kohisevaa. Luontainen uteliaisuus ajaa kulkemaan. Katsomaan mitä edessä on. Mitä sieltä löytyy. Paikalleen jäämisen vaihtoehtoa kun on turha edes ajatella, se on lakannut olemasta jo kauan sitten. 
 
 

keskiviikko, 16. joulukuu 2020

Siivousta kohti tulevaa

Tovin se on jo tuulet riepotelleet myrskynä, tehnyt siivoustaan suuremman puoleisella luudalla. Lehdet kadonneet puista jo hyvän aikaa sitten, jatkona kyytiä saaneet oksat. Jäljelle jäänyt runko. Sellaiset mitkä on ja pysyy, seisovat tukevasti omien juurten varassa, samalla ympäröiviä tukien ja tukea saaden. Semmoinen metsä se on vahva. 

Semmoista se on. Joskus on sen todellisen suursiivouksen aika. 

 

Ravistellut on se tuuli minuakin. Kierros kierrokselta teemat samat, syvyys vain syvenee. Enää ei ole tarve mennä tuulta pakoon lattialankkujen alle, komeasti se tuuli laulaa lauluaan kun menee sen sijaan seisomaan keskelle huminaa ja pyörrettä. Kun sitä ei pelkää, eikä väistä, huomaakin yhtäkkiä jotta juurista löytyy sitä voimaa sen verran, että vähän ilkikurisesti hymyillen voi kaikella rakkaudella tiedustella jotta "tässäkö tämä oli, ettekö muka parempaan pysty?". Niiden omien juurten voimalla pysyy pystyssä kovassakin myräkässä, sellaisessakin mikä joskus olisi repinyt ja lennättänyt taivaan tuuliin. Eipä hetkauta enää. Latvustoa onkin syytä tuulettaa välillä, lenteleepä se kaikki ylimmäinen roska pois, pääasia että juuret on ja pysyy. Syvällä. Ja tukevasti. 

 

Antaapa luudan vielä aikansa lakaista. Nautitaan siivouksen tuloksista tulevassa valossa, vielä hetki on aikaa levolle.

Kaunista talvipäivänseisausta, ja myös ihmisen vuodenvaihdetta!