Kuvittelinko että jää pelon kohtaamiseen? 

No, alan oppia. Lakannut kuvittelemasta. 

Niin. Olevaa vai pelon sanelemaa? Olevaa vai opittua?

Entäpä vaihtoehto syy ja seuraus? 

Vai onko kaikki sitä?

Miten se jotenkin tulee ajatuksiin sanoilla pelko kohdattava jotta sen takana oleva pääsee vapautumaan. Sanoja, joiden sisällä tiedän olevan paljon sen kokonaisuuden vielä hahmottumatta kokoonsa.

Kohdata pelko, se ensin. Kohtaamiselle vaihtoehtoja jättämättä kohdattava. Sen jälkeen ymmärrettävä kuinka valtavan paljon rajoittanut, kutistanut kaavoihinsa lupaa kyselemättä.

Nähdä kokonsa pelon rajoittamatta sitä omiin mittasuhteisiinsa jotka kokonaisuudessa olemattomat. Siinä se, nähdä kokonsa, edes pienen pienenä välähdyksenä sen kuitenkin jäädessä olemaan ja kertomaan. Johdattelemaan eteenpäin. 

Saapuu rohkeus olemaan. Toisenlainen, uusi, tekisi mieli käyttää sanaa todellinen rohkeus olemaan. 

Ja tarpeeseen. Todella. Tarpeeseen. 

Pelon sanelematta askelia kohdata. Tietämättä mitä kohtaa kulkea vakaasti kohti ja kohdata. Askeleisiin tuo rohkeus voiman joka vie eteenpäin askelten tuntuessa tärkeille. Sellaisille oleellisen tärkeille, kuljettamassa oleellisen äärelle. Se ajatuksissa. 

Tuntuu että jokainen askel jollakin tavalla turvattu, että sekin tunne kuljettamassa. Tiedän olevani kannateltu voimalla joka mittakaavassaan hämmentävä. Tuntuu että oleva tasapainokin osaltaan kannattelemassa ja tukemassa, tuomassa turvallisuuden kulkea, jatkaa matkaa.

Ja kohdata. 

Paljon voisi lienee käyttää erilaisia sanoja kokemusmaailmalle joka ravisteli mittakaavassa jolle tarpeetonta edes yrittää etsiä sanoja. Tiukkuus sellaista jonka edessä lakkaa kaikki muu olemasta. Kohdata ja purkaa, päästää irti ja ymmärtää. 

Minä en siis olekaan viallinen, virheellinen tai edes valuvikainen, vaan minulla on oikeasti mahdollisuus oppia ja oppimani kautta kasvaa. Oppia olemaan ihminen. Kasvaa olemaan ihminen. 

Ihminen. Ilman pelon tylyä sanelua, ilman opittujen toimintamallien kahleita. 

Niin valtava, niin kertakaikkiaan tajunnan räjäyttävä oivallus että sai itkemään. Ja sai itkemään niin syvältä ja niin valtavalla voimalla että rikkoi muurin ympäriltä, kyynelten rikkoessa palan kerrallaan muurista jonka olemassaolo ollut niin piilossa etten ollut nähnyt häivähdystäkään, ennenkuin lähti purkautumaan.

Kyllä, nyt oli kertoimet kohdillaan. 

Kyyneleet asian äärellä loppuu ajallaan.

Saa tulla, saa olla.

Saa tehdä tehtäväänsä.