Nousi uudelleen olemaan. Koska tämä tärkeää. Oikeasti, tämä nyt tärkeää.

Rajat. 

Niiden oleminen ja niiden kunnioittaminen.

Minun rajani. 

 

Minä olen olen omassani. Rajojeni sisällä. Juuri sellaisten rajojen sisällä millaisiksi ne hetkessä oikeiksi tunnen. Tämä. Minä olen omassani. Omien rajojeni sisällä. Sellaisena kun olen. 

Tähän saakka ollut rajaton. Vailla omaa tilaa, vailla oman tilan rauhaa. Vailla rajoja, joiden sisällä minä. Tuntuu että tähän saakka se minuus levinnyt hallitsemattomasti olemaan kaikkialla, olemaan kaikille ja kaikkien käytössä. Rajattomuutta. Vailla niiden tuomaa, niiden rakentamaa tilaa olla minä. Nyt ymmärrän sen. Ymmärrän miksi uuvuttanut, miksi ollut syvä tarve kaivautua olemaan sen mökin lattianlankkujen alle luolastoon. Sen mökin, mikä otti ja katosi. Nyt ymmärrän senkin miksi. Enää en tarvitse sen mökin tuomaa suojaa. En tarvitse, koska nyt on rajat. Minun rajani olla minä. 

Enää kukaan ei kulje minussa kuraisilla saappailla tuoden mukanaan sellaista minkä siivoamiseen menee tovi jos toinenkin. Ei kulje, koska on ne rajat. Minun rajani. Rajat, joista päätän minä. Minä, vain ja ainoastaan minä päätän kelle auki kulkea. Tulla ja mennä. Itsessään puhtailla, itsessään kokonaisilla. Sellaisilla joiden puhtaus tuo puhtautta tullessan likaamatta sitä, mitä rajojen sisällä on. 

Minä. Minun totuuteni. Minun valoni. Minun rakkauteni. 

 

Jää muiden omalle vastuulle miettiä miksi? Miksi näin? Miksi heijastuu olemaan ajatuksia ja tunteita? Mitä niiden sisällä on? Miksi ne tulee näkyviksi? 

Heijastaa toiselle omaa polkua. Heijastaa kysymyksiä joiden vastaukset vie eteenpäin. 

Toisen vastuulla. Minulla oikeus olla omassani. Jokaisella oikeus olla omassaan. 

Pyhä asia, jota kunnioitettava. 

Toisen tilaa. Toisen rajoja. 

 

Hetki, jossa ajatuksissa sanat "Kiitos, Kiitos, Kiitos". Tämä oli nyt iso oivallus. Iso ja hyvin suuresti tarpeellinen oivallus. 

Minä olen vastuussa itsestäni. 

Minusta. 

Minun rajoistani. 

 

Tämä.

Upposi olemaan.