Niin. Niitä hetkiä kun se jo olemassa ollut aukeaa olemaan sellaisella kirkkaudella, että menee haluttu ymmärrykseen. Niin suurta parhautta! 

 

Naurattaa, ihan ääneen naurattaa. Ja miten hyvälle se ääneen nauraminen tuntuu! Kuinkakohan monin erin sanoin tämäkin asia ja kokonaisuus tuotu matkan varrella olemaan ja kuinka monesti? No. Upposi nyt sitten. Taito se on tärkeä sekin, että osaa itse itselleen nauraa, kaikessa rakkaudessa, tietäen että ympärillä olevat hymyilee rinnalla, nauraminenkin ihan sallittua. On tätä niin paljon tullut veivattua, väännettyä ja käännettyä sen ollessa olemassa ihan koko ajan. Ajatella. 

 

Tuli eläimen kautta, joka selkeä ilman ihmisyyden kiemuroita. Tämä väylä nyt se riittävän suora. Sen ymmärtämisestä että pyysi, siihen reagoin kyllä, se jo tuttua. Sen oivaltamisesta mitä pyytää, miksi pyytää ja mitä tekee saadulla. Sillä kokonaisuudella kirkastui olemaan, syttyi lamppu valaisemaan.

 

Sitä pitää siis itse haluta. Kyllä. Se. Koska kaikki on itsessä. Ihan kaikki on itsessä. Se muutoskin, se kaikki mitä sen takana ja kautta olemassa. Sitä pitää vain itse haluta, sitä kautta ja sen voimalla etsiä! Ei se sen kummallisempaa ole. Ajatele prosessia laajemmalta, laajempana kokonaisuutena. 

 

Voi että miten hymyilyttää. Nämä hetket tuntuu sielun syvyydessä saakka niin hyvälle. 

 

Sitten saattaa ja voipi olla että matkalla tai matkan varrella tarvitsee tosiaan vähän semmoista välikädellistä tukea tarpeeseen, siinä muutoksessa(kin). Vähän niin kuin tieltä tukkeena olevia roskia pois ja siitä se sitten lähtee tai jatkuu, kun kuljettava polku auki. Sitä tarjolla olevaa tukeakin pitää ihan itse haluta, koska kuinka muutoin se pääsisi tukemaan? Ihmisyydessä ensin tunnistaa tarve, haluta sitä, pyytää ja ottaa vastaan. Millä ihmeen sanoilla sen kertoisi mikä kirkkaana näkynä ja selkeänä tietona edessä ja käsissä on?

 

Kaikki kuitenkin on jo, itsessä. On jo, olemassa. Peilaa sen sitten minkälaisesta tai kuinka monesta peilistä tahansa, tai tarpeen niin vaatiessa sitten vaikka saateltuna ihan riittävän kirkkaasta peilisalista.. Se, miten ja mistä riippuu lienee olevasta ihmisyyden ajasta ja tarpeesta. Voi olla että myös jääräpäisyydellä osuutta asiaan, siis sillä kuinka, mistä ja miten suostuu, osaa, pystyy tai kykenee tarvittavan ottamaan vastaan. Ja näkemään itsensä. Tämä nyt se hetki että omineni nauran ääneen, niinpä niin. Ei sitten ihan vähän piisannut tämän asian kanssa..

 

No. Nyt se oleellisin. Hämmentävää hetkessä alkaa ymmärtämään kuinka hieno voikaan olla suhde itsensä kanssa! Lienee ihmisyydessä olevista ihmissuhteista kaikkein hienoin, syvin ja puhtain. Sekä tärkein! Kuinka paljon voikaan itse itseään opettaa elämän kautta ja muutoinkin, ja itselleen kertoa, kun vaan pysähtyy kuuntelemaan. Kuinka hienosti saa itse itseään linjattua ja ohjattua omaan, olemaan omassa, avattua asioita ja kerrottua niiden syvyyksiä. Intuition kautta. Sen oman vaiston varassa kulkien. Vaikkakin että se saattaa välillä vaatia vähän niitä välillisiä tukitoimia toisen kautta.

 

Onhan se vähän niin että jos on vaikka autolla liikkeellä, tulee mutka, minkä jälkeen tien tukkii kaatunut jumalaton näre eikä itsellään ole juuri sillä reissulla moottorisahaa matkassa mukana, niin melko herkästi sitä tulee pyydettyä apua itsensä ulkopuolelta, tavalla tai toisella. Siis jos kokee sen pyytämisen ja avun vastaanottamisen tarpeelliseksi. Toki on vaihtoehtoja, niitä on aina. Voi myös peruutella sen auton ihan vaikka sinne saakka mistä lähtenyt tai sitten voi kiroilla taikka parkua elämän epäonnea sen näreen edessä niin valitessaan ihan vaikka hamaan tappiin saakka tai sitten jättää sen auton siihen ja jatkaa matkaa jalan. Aina on vaihtoehtoja. Mikä niistä sitten aina järkevin tai hetkeen sopivin?

 

Se hetki kun ymmärsin mitä se tarkoittaa että kaikki on, jo, minussa. Ei kenessäkään muussa, vain ja ainoastaan minussa. Että se kaikki, ihan kaikki, mitä katsellut, on minussa. Minua. Ja minä. Kuinkakohan pohjaton se mahtaakaan tämäkin asia olla? Melkein ihan jännityksellä odotan.

 

Millä sanoilla pystyisin sanomaan?

Malttamisesta ja kärsivällisyydestä. Valosta ja rakkaudesta.

Riittääkö siihen "Kiitos"? 

Saako niihin kirjaimiin uppoamaan halutun?

 

 

..Antaapa virran virrata, vapaana ja estoitta, kun kerran sellaisena virtaa. Tuo tullessaan, vie mennessään..