Tulipa sitten ihan hassun kautta, juurikin vähän sillä universumin humoristisellakin tavalla tuoda eteen juuri niin puskista ja puun takaa että taatusti sitä sitten pysähtyy kun aika on. Itsessään yhdentekevä hetki ja tilanne, joka tipautti käsiin sanat "olla kannateltavana" niin kirkkaasti että taatusti näin ja taatusti näkemäni ymmärsin.

 

Antautua olemaan kannateltavana.

Olipa todella hämmentävä hetki ja tunnetila!

 

Siihen loppui ihmiseltä sitten sanat, sai ihan täysin sanattomaksi. Ymmärsin kyllä että nyt sellainen niin tärkeä hetki minkä taatusti tulen muistamaan, kuitenkin sellainen mille ei siinä hetkessä ollut sanoja. Nousi muistista kuva ja tunne lapsuudesta sellaisen niin vahvan ja sen kautta turvallisen ihmisen läheisyydestä että lähellä hyvä olla. Niin. Kannateltavana.  

 

Kierteli ja pyöri, katselin ja suuresti ihmettelin saamatta kiinni punaisesta langasta. Vaan niinpä se tämäkin aukeni kauniilla yhteistyöllä sanoja heitellen, pallotellen ja pompotellen, sain hetkeni oivaltaa ja ymmärtää, sain sen kauneuden tämänkin suhteen kokemusmaailmaani. 

 

Itseluottamus ja sen kautta toisiin luottaminen. Uskaltaa ottaa riskejä, luottaa toiseen, kun olemassa luotto siihen että ei mene rikki. Itsekunnioitus ja itsearvostus käyty läpi, tullut hetki kantoi tullessaan itseluottamuksen.

 

Prosessi joka pukeutuu omassa kerroksessaan pelkistetysti sanoihin terve ja vahva itsetunto. Sen rakentaminen, sen kautta oman identiteetin rakentaminen ja muotoutuminen.

 

Niin. Sinne syvään päätyyn. Niin syvään päätyyn että hetkessä loppui kertovat sanat koska puuttunut kokemusmaailmasta, olemassa tunnetilan kautta lapsuudesta. Kyllä. Isojen asioiden äärellä. 

 

 

Terve ja vahva itsetunto.

Millainen olisi elämä ollut alusta alkaen tällä varustettuna?

Niin. Kovin toisenlainen. 

 

 

 

Olla kannateltavana. Se.

Kannatella itsensä. Sekin.

 

Uskaltaa luottaa itseensä, toisiin, ympäristöön ja elämään. 

Siihen, että ne kantaa.