Takana kevyt paluu entiseen.

Kevyt, mutta kuitenkin sellainen että herätti.

 

Sitä samaa. Pelkoa.

Sellaista, että katselee selkänsä taa, kuuntelee rasahduksia. Kuvittelee kummallisia, olemattomia. Koska pelko on olematonta. Harhaa todellisuudessa. Ihmisyydessä tiukkaan istuvaa tunnetta, joka estää kulkemasta reippain, kevyin askelin eteenpäin. Sellaista, mikä kahlitsee ja hallitsee. Ihmisyyttä, egon temppuja.

Miksi pitäisi pelätä? Mitä todellisuudessa pitäisi pelätä?

Pelko on harhaa. Ihmisyyden ulkopuolella sitä ei ole.

Ihmisyyden ulkopuolella on lempeys ja rauha. Puhdas rakkaus.

Se on todellisuus, joka niin olemassaoleva, että reagointi tulee vasta kun se jää  sumuun. Hetkeksi, niin pieneksi, että ymmärtää. Sen mitä pitää.

 

Rakkaus, joka antaa askeleille keveyden.

Ihan voi rallatellen ja hyppelehtien kulkea.

Se on olemassaolevaa. Minulle se todellisuus.

 

Kiitos. Kiitos ja kiitos.

On hyvä ymmärtää.