Nauran ääneen sen tullen kuohuen jostain syvältä. 

Nauran ääneen. Milloin olen viimeeksi nauranut ääneen?

 

"Mille vapaus maistuu?". Sanat, kysymys, joka kysytty jossain ajatusten takana hymyillen. 

Niin, mille vapaus maistuu?

Taivaalliselle. Voin kertoa että taivaalliselle. Luoja, että tätä on odotettu. Vapautta, koska se tarkoittaa tasapainoa. Ja siinä onkin sitten ollut sellainen teema, mitä jumpattu ja hiottu pitkään ja hartaasti. Sitten tuli se hetki jolla se ollut tasapainolauta otti ja meni rikki. Se, minkä kanssa jumpattu ja hiottu. Pitkään ja hartaasti. Tilalle tuli uusi, sellainen jossa laudan pituus uusi, lautaa kannatteleva jalka eri korkuinen. Eli täysin uusi värkki. Sitä nyt sitten viime ajat opetellut. Keikkunut sillä laudalla milloin mitenkin horjuen ja huojuen, tipahdellenkin jokusen moneen kertaan. Vaan sitkeästi on tarve ajanut kiipeämään jokaisen kolahduksen jälkeen uudelleen ja uudelleen takaisin opettelemaan uuden kanssa olemista. Hiljalleen siinä onnistuen. Alkaa olla uusi lauta sillä tavalla hallinnassa että tiedän kuinka kauniisti voi keskellä taiteilla ihan vaikka minkälaisia trapetsitemppuja. Tippumatta ja itseään kolhimatta jatkuvalla toistolla. Paljon se on vaatinut. Sitkeyttä ja voimaa, jälleen tähänkin, sitä ihan raakaa puhdasta voimaa. Ilman olisin luovuttanut. Tästäkin eteenpäin voi laudalta tipahdella, varsinkin jos toiseen päähän tippuu tähti taivaalta, vaan tippuakin voi niin monin eri tavoin. Hallitun hillitysti, tai ainakin itseään kolhimatta. 

Mikä ajoi laudallle kerta toisensa jälkeen opettelemaan? Sitkeydellä ja voimalla kiipeämään kerta toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen. Niin. Mikä on tunteista kaunein, puhtain ja suurin? Niin. 

Mitä rakkaudella saa aikaan? 

 

Minkälainen olisi maailma jossa jokainen löytäisi puhtaan, syvän rakkauden itsestään ja rakastaisi itseään juuri sellaisena kun on? Syvästi ja puhtaasti. Ihan juuri sellaisena kun on. Maailma, jossa elämää katsottaisi rakkauden kautta. Minkälainen se olisi? Miten sellaisen ihminen kohtelisi itseään ja muita ympärillään? Miten sellainen ihminen kohtelisi maata jolla kävelee? Jälleen asia, joka pohtimisen arvoinen. Muistaa sekin, että pisaroista muodostuu meri. 

Rakastaa itseään, löytää se rakkaus itsestään. Antaa sen valon ja voiman loistaa kauneuttaan. Tämä nyt ehkä vähän hymyillen, mutta minusta ydinfysiikka kuulostaa loppujen lopuksi vaikeammalle. 

 

Etsiä ja löytää. 

Kokonaisuus, kokonaisuutta, aina uudelleen ja uudelleen.