Yön hiljaisuus auttaa järjestelemään sekavia ajatuksia. Yön hiljaisuus antaa hetken pysähtyä ja rauhoittua. Asetella ajatukset oikeisiin lokeroihin.

Kauniisti hymyillen kerroin itselleni että saan olla myös ihminen, saan erehtyä, saan olla väärässä, saan tehdä virheitä, minun ei tarvitse olla täydellinen. Minä saan kasvaa epätäydellisenä, juuri sellaisena kuin olen. En kuole siihen.

Ihan jokainen, joista on elämän varrella ollut niin kovin vaikeaa päästää irti, on ollut peili, tavalla tai toisella. Jokainen aivan täydellisen ehjä ja kaunis. Sellainen, jonka kauneutta on jäänyt katselemaan. Tiedän, että jokaisen peilin takana se ihminen, joka myös kipuilee oman kasvunsa kanssa. Meistä jokainen. Epätäydellinen.

Taas askel kohti vapautta.

Tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta ravistella tarvittaessa sitä minäminää niskasta niin että ymmärtää mennä omaan paikkaansa ja olla hiljaa. Kasvaa eteenpäin sen epätäydellisen minäminän kanssa, koska se on osa minua. Tuntuu hyvältä kulkea sammalmetsissä siitä lumoavasta kauneudesta nauttien, valo mukana viittana kulkien. Levittää kulkiessaan sitä valoa ja rakkautta niille, jotka sitä myös tarvitsevat. Koskettaa metsien puita, kiviä, kasveja. Kertoa niille kuinka kauniita ne on ja kuinka onnellinen olen, että näen sen kauneuden. Nöyrästi kiittää kulkiessaan siitä kauneudesta, jota askelteen eteen tuodaan. Hymyillä sille metsän hämmennykselle, kun sitä kauniisti tervehtii ja kiittää. Tuoda sille, joka paljon kantaa, sitä niin paljon kaivattua valoa.

Se tuntuu niin paljon paremmalta kuin pyöriä minäminän olemattomien ongelmien kanssa. Sitäkin, mutta joutaa olemaan hiljaa, jos ei ole oikeasti mitään hätää.

 

Jokaisesta peilistä niin äärettömän kiitollinen.

Niin minäkin sinua.