Hetkessä tunteista suurin on onnellisuus.

Jotenkin tuntuu nyt vaan sille. Että olen onnellinen.

 

Eipä ole lottovoittoa tipahtanut tilille, eikä ole uutta taloa tai edes autoa. Lautasella ihan perusruokaa, niitä hanhenmaksapalleroita syö joku ihan muu, ja ihan saa niitä samoja vaatteitakin päällensä vetää kun aina ennenkin. Siltikin, tai ehkäpä juurikin siksi, onnellinen.

Kun kaikki on vaan hyvin. On katto pään päällä, on ruokaa ja on niitä vaatteitakin pukea päälle ettei palele. Laskutkin saa maksettua ilman että perintätoimisto huohottaa niskaan. Ja autokin kuljettaa sinne minne keula näyttää. Mitään ei ole liikaa, mutta kaikkea on riittävästi.

Tuntuu että olen rikas, että elämä on ihan hirvittävän rikasta, lämmintä ja lempeää. Sellaista rikkautta jolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Koska perustarpeet olemassa.

Lisäksi on arki. Arki joka tässä hetkessä on kaikkea muuta kun tylsää ja tasaista, siitä todellakin pitää huolen lauman nuorin, joka olemassaolollaan pistää arjen rutiineja uuteen järjestykseen. Ne arkea kanssani ajatuksissa sekä konkreettisesti jakavat kirkasta vielä kirkkaammat jalokivet, joista jokainen minulle kaikkein rakkaimpia.

Ja on ne omat ihmiset. Voi kuinka suurella olen siunattu, kun on ne omat ihmiset! Jokainen niin kovin rakas, jokainen omalla tavallaan, kuitenkin niin rakkaita. Minun elämäni helmiä ja timantteja. Toisilla nekin roikkuu kaulassa ja killuu sormissa, minulla ovat ihmisinä elämässä. Ihmisinä jotka tuovat elämään iloa, lämpöä ja rikkautta. Jokainen omalla valollaan ympärilleen loistaen.

Ehkä minun onneni on tunteita.

Tunteet suurin rikkaus.

 

Jollekin toiselle voi materia tuoda lämmön ja rauhan tunteen. Mutta kuinka todellista se on? Siis se että on talot, autot ja vaikka ne timantit sormissa muhkean tilinsaldon lisäksi. Tuoko ne kuitenkaan sitä syvää rauhaa tullessaan? Kuinka usein käy se, että mikään ei vaan riitä? Iskeekö kuinka herkästi se ihmisen loputon ahneus? Jos se onni onkin sitä, että pysähtyy pienten asioiden edessä nauttimaan niistä?

Taitaa syvä onnellisuus rakentua hyvin pitkälle myös niistä pienistä onnellisista hetkistä.

Pieniä onnellisia hetkiä, joita on joskus saanut etsimällä etsiä ja kaivaa, mutta joista on kuitenkin rakennettu jokainen päivä. Ne pienet onnelliset hetket on vaan jokaisen itse etsittävä ja löydettävä.

 

Jokainen meistä on vastuussa omasta onnestaan. Siitä että löytää sen itsestään, koska siellä se on. Jokaisen sisällä. Se oma onni. Eipä sitä kukaan toinen voi toiselle käsiin ojentaa, ihan pitää itse etsiä ja oivaltaa..