Tästä kohti valoa. 

 

 

Tuntuu jollekin sellaiselle välietapille, pitkässä juoksussa. Pisteelle sen olematta loppu.

Tuntuu että ollut ja tullut muotoutumassa laisekseen, juuri sellaiseksi kun on tarkoitus. Tuntuu että tulleet ja olleet yksittäiset sanat on lakanneet ajatuksissa olemasta. Ne ikäänkuin kietoutuu jossain syvyyksien uumenissa kokonaisuuteen tehden siitä kokonaisuutta. Mistä lie tulla tupsahti tilalle olemaan sana eheytyminen, ihan sama, tuli kuitenkin. Tiedän että kimmeltää olemassa, odottamassa aikaansa. Otan kädelle, katselen, mietin ja pyörittelen kun aika on. 

 

 

Kulunut vuosi. Niitä, joista voisi kirjoittaa paljon, ehkä jo kirjoitettu olemassaolollaan riittää kertomaan.

 

Onko mikään ennallaan? Tai kuinka paljon on jäljellä entistä tai entisestä? Kuinka valtava on muutos ollut! Vuoden teemat mahtuu kahteen sanaan. Muutos ja tasapaino, sen opettelu. 

 

Melkoista rallia on matkanteko ollut viimeiset ajat, kaikessa ihan mielettömässä huikeudessaan. Väsymys ja väsyttää, uupumus ja uupunut vääriä sanoja. Nukuttaa, se on oikea. Ehkä sanat levon tarve kertoo parhaiten. Siitä päätellen että karhu kulkenut viime ajat lähihuudeilla, on sille tarve. Levolle. Jospa olisi hyvä idea antaa sille levolle aikansa, paikkansa ja tilansa. Antaa levon tehdä tehtävänsä, antaa sen kautta ajatuksille mahdollisuus muotoutua muotoonsa. Entuudestaan tiedän että sen turkin suojassa on hyvä olla ja vain olla, lämpöisen pehmeässä levollisuudessa ja lempeydessä. 

 

Talvilepo, pienen hetken.

Saa tehdä tehtävänsä.