Ja taas on ihan sanaton. Nykyään melko usein.

Minä näen. Tiennyt kyllä, mutta en ole ymmärtänyt. Oikeasti luullut ja kuvitellut että kaikki muutkin. Vuosien saatossa siihen niin kasvanut että aivan täysin normaalia arkea, täysin itsestäänselvää. Niin paljon että en ole edes ajatellut ettei kaikki katsele sitä samaa kun minä.

Näen arjen keskelläkin sen mistä joskus näin unien maailmassa vain murto-osan. Nyt on tunteetkin mukana, tunnen ne. Näen niidenkin kautta. Joskus maannut tiskirättinä kolme päivää, nyt vaan hymyilyttää. Vaatii maadoittamiskeinot, ne minulle sopivat ja sen, että kehosta on huolehdittava. On syötävä, on juotava ja on nukuttava.

Koskaan ei voi tietää mikä tilanteen laukaisee. Joskus siihen en löydä mitään näkyvää syytä. Tilanne vaan tulee eteen, jotenkin tipahdan kehon arjesta ja näen sen mitä pitää. Kuin sielu katsoisi elokuvaa, ei sitä pysty selittämään. Minä vain näen, sielun silmillä.

 

Yksin.

Nyt ymmärrän sen. Olen itse ja yksin. Nyt siinä pisteessä, minkä olen tiennyt tulevaksi jo vuosia. Ei ole ketään.

Pelännyt tätä hetkeä. 

En pelkää. En juokse karkuun. Seison paikallani. Yksin.

Miten voisi olla ketään? Ei tämä tarkoita että olisin yksinäinen. Sitä en ole, en todellakaan. Mutta olen yksin. Koska minä näen. Kukaan muu ei näe sitä mitä minä näen. Se on minun lahjani. Nähdä ja tuntea, tuntea ja nähdä. Miten kukaan muu voisi etsiä sitä symboliikkaa ja miettiä mitä eteen tuotu? Miten kukaan muu voisi ajatella, mietiskellä ja pohtia sitä mitä minä olen nähnyt? Miten kukaan muu voisi tuntea minun tunteitani? Miten kukaan muu osaisi etsiä oikeita sanoja kertomaan?

Niinpä. Minä. Itse ja yksin.

 

Tätä pelännyt ja pakoon juossut. Nyt seison tässä ja hymyilen. En koe mitään tarvetta paeta. Ei ole yhtään syytä miksi niin tekisin. Ei ensimmäistäkään. Tämä on minua. Tämä olen minä. Hymyilen.

 

Nyt uuden edessä. On paljon uutta ja ihmeellistä jonka haluan oppia ja opetella. Jotenkin se ihan uusi maailma. Uteliaisuus ajaa eteenpäin. Se ei hellitä hetkeksikään. Uutta ja kuitenkin niin itsestäänselvää, ihan kaikki jotenkin aina olemassaollutta.

On hyvä olla. Niin hyvä olla.