Kivellä katsellut, ollut. Viipyillyt.

Antanut valua olemaan. Tietoisuuteen, sen kautta ymmärrykseen. Kyynelten kastellessa kasvoja antanut valua ymmärrykseen. Sitä kokonaisuutta missä ollut, missä olen. Mikä olen. 

Kaunista. Niin henkeäsalpaavan kaunista. Sanattoman kaunista. 

 

Otin aikani. Sen hetken levon pysähtyä katselemaan.

 

Mitä näen? 

Numeroita ja symboliikkaa. No niinpä niin. Niinpä tietenkin.

 

Kolmioita. 

Ihan mahdottoman paljon kolmioita. Tuntuu että otanpa minkälaisen tahansa osan kokonaisuutta, tai sen kokonaisuuden,  kädelle ajatuksiin, muodostuu siitä tavalla tai toisella aina kolmio, että se kokonaisuus hakeutuu aina kolmioon, ollen se kolmio. Kolmio, joka koko ajan tasapainossa. Kolmio, joka hakeutuu koko ajan, siinä pysyen, tasapainoon. Kääntyen ja kiertyen, aina kolmioon. Sellaiseen aina tasapainoiseen kolmioon. 

Hämmästyttävää. Ja pysähdyttävää. 

Kolmio. Kolmioita.

 

Taitaa olla aika sukeltaa. Siihen virtaan mikä ympärillä kuohuaa. 

Taitaa olla aika sukeltaa sen syvyyksiin, olla siellä, olla se. 

Kokonaisuus.