Kuinka paljon voisin kirjoittaa aiheesta "nöyryys". Luulen että hyvin paljon.

Tuntuu että sen sana taakse kätkeytyy liki kaikki.

Nöyryys.

 

Olla nöyrä elämän edessä. Ottaa vastaan se kaikki mitä elämä antaa. Se sama elämä mikä ottaa, myös antaa. Se kaikki, se mikä otettu, se mikä annettu, on elämää. Nöyryys sen edessä. Hyväksyä sen kaiken tarkoitus. Että sillä kaikella on tarkoituksensa meistä jokaisen polulla. Sattuma on satua.

Minulle se nöyryys on kuluneina vuosina tarkoittanut sanaa "kiitos" niillä, ja varsinkin niillä, hetkillä kun ihmisestä on tunutunut että valo on kadonnut elämästä. Niitä hetkiä kun on tuntunut ettei edes pienintä valon kajastusta näy missään. Niissä hetkissä sana "kiitos". Kyynelten seasta, leuka rintaan painuneena, tullut syvältä kiitollisuudentunne.

Koska edelleen, siemen tarvitsee paskaa itääkseen. Ei se siemen kuivassa, köyhässä hiekassa kovinkaan usein jaksa rehoittaa elämänsä täydessä loistossa. Se elämän paska lannoittaa, antaa eväitä kasvuun.

Sadetta ja paskaa.

Niinpä niin. Itse asiassa juurikin ne hetket kun tuntuu että valo katoaa koska tuntuu että hukkuu paskaan, on juuri niitä hetkiä kun voisi nauraa ja olla onnellinen, koska elämä yrittää tarjoilla vain parastaan. Kasvua. Joo-o, tiedän. Ei se sillä hetkellä paljon naurata kun tuntuu että henki meinaa loppua kun sitä itseään tungetaan suuhun ja korviinkin saakka, mutta silti. Jospa sen ajattelisikin niin että elämä vain yrittää tarjoilla parastaan? Olisiko ne hetket helpompi kestää niin? Jättäisikö se ajatusmalli voimia räpistelyn sijaan etsiä sitä juttua että miksi näin? Etsiä ja löytää, ymmärtää ja sitten tehdä asioille jotain? Ottaa nöyränä vastaan jokainen kasvun kohta ja paikka kohti sitä loputonta kukoistusta.

 

Toki on olemassa myöskin vaihtoehto nostaa leuka ylpeänä ylös ja näyttää elämälle vastoinkäymisten edessä keskisormea, senkin elämä ottaa vastaan, kyllä, mutta taatusti myös jatkaa paskan tarjoilua loputtomasti. Koska elämä itsessään yrittää vain auttaa siementä kasvamaan. Tarjoamalla vettä ja ravinteita, jotta siemen voisi maaperästä huolimatta itää, kasvattaa juuret syvälle ja loistaa koko voimassaan ja kauneudessaan.

Ihan saa ihminen itse valita mitä tekee.

Ajatella, mietiskellä ja tuumiskella, jotta miksi tarjoillaan aina samaa, miksi kiertää jonkin asiakokonaisuuden kanssa kehää, jos sille tuntuu että kiertää, niinkuin usein käy, etsiä ja huomata mitä asioilla yritetään antaa, ottaa tarjotun vastaan sanoen "kiitos", ymmärtää kokonaisuus ja kasvaa kohti kukoistustaan, tai olla mietiskelemättä ja tuumiskelematta keskisormea näyttäen. Ei se sen kummenpaa ole. Etsiä vastauksia kysymykseen "miksi?".

Tai tokihan voi elää ihan sellaista normaalia ja tavallista elämää, sellaista minkälaisena nyt jokainen kokee sellaisen ihan tavallisen normaalin elämän, miettimättä juurikaan syvällisempiä tai katsomatta peiliin muuten kuin tarkastaakseen kuinka ne hiukset päässä sojottaa, tai on sojottamatta.

Jokaisen ihan oma valinta.

Koska ihan saa itse valita. Koska valinnanvapaus.

Niin.

 

Ei tule oppi ja kasvu ilmaiseksi. Vesi ja lannoitteet tulee kyllä, niistä harvemmin pitää mitään maksaa, mutta ihan pitää itse kasvaa. Ei tule kukaan venyttämään suuntaan tai toiseen, koska sittenhän menee vain rikki ja taas on hommat hukassa.

Ihan saa itse valita ottaako tarjotun nöyränä ja kiitollisena vastaan vai tekeekö jonkin muun valinnan. Eipä siihen oikein kukaan muu voi puuttua.

Vain sinä itse.

 

Nöyryys. Kiitollisuus.

Ja vastaukset kysymykseen "miksi?".

Siinä se.