Kevythenkiseksi piknikiksi ei istuskelu pääse muodostumaan. Luultavasti se ei ole tarkoituskaan. Tämä päätellen siitä, että piknikkori loistaa poissaolollaan ja siitä että eläintarha on vakava. Ei vakava sellaisella hautajaistunnelmalla, vaan vakava sillä tunnelmalla että syytä pysähtyä. Eläintarha tiukasti läsnä, tukemassa niinkuin tähänkin saakka, nyt vaan tunnelma tosiaan toisenlainen. Tukemassa. Olemassa. Minua, minulle. Ikäänkuin en tunnistaisi vakavuuden läsnäoloa muutenkin. 

Istuskellessa ja ihmetellessä ehtii ajan kanssa miettiä ja pohtia. 

Ajatellut niitä itselle Tärkeitä Asioita. Niitä mitkä kokonaisuuksinaan sellaisia, jotka näkyy isoina, sellaisina minkä sisään mahtuu loppujen lopuksi kaikki. Muutama.

 

Muutos. Sen hyväksyminen että kaikki on muutosta, että se on läsnä kaikkialla ja jokaisessa hetkessä. Sen hyväksyminen että se mikä on tässä ja nyt muuttuu jokaisen valinnan myötä toisenlaiseksi. Olenko samanlainen kun eilen? Onko kukaan tai mikään samanlainen kun eilen? Tähän liittyy myös oivaltamisen ilo. Jokainen haettu ja etsitty asia mikä tulee oivaltamisen kautta tuo iloa. Etsiä ja hakea, se tuo muutoksen, se pitää muutoksen liikkeessä. Liikuttaa sitä, tuo sen läsnäolevaksi. Antaa muutoksen tuoda se kaikki mikä on mahdollista. Mahdollisuudet rajattomat. Niitä ole rajaamassa edes taivas. Hyväksyä se, että kaikki on muutosta, se pitää kaiken liikkeellä. 

Intuitio. Tämä tärkeä siksi että kaikki on itsessä. Kaikki. Itsessä, ei ulkopuolella. Jokainen elää omaa elämäänsä, omaa totuuttaan. Ilmentää sitä juurikin sillä omalla tavallaan. Miten voisi kukaan toinen tietää sitä mikä on sinussa? Se on huikee ajatuksenakin, ihmisiä maapallolla kuinka monta miljardia, yli kymmenen? Ja jokainen täysin uniikki. Niin. Jokainen ihan täysin uniikki. Jokaisella se oma totuus. Tähän liittyy pysähtyminen, itsensä kuunteleminen ja itseensä luottaminen. Intuitio, vaisto. Sen ymmärtäminen, sen löytäminen, siihen havahtuminen. Sen kuunteleminen. Omalla kokemusmaailmalla luja on luotto siihen mikä tuntuu hyvälle. Oikeasti hyvälle, sen tunteen tullessa sielusta saakka. Kaunisti on osaltaan polulla kuljettanut. Intuitio. Kaikki, ihan kaikki on itsessä. 

Vastaanottaminen. Tämä se oli tiukan takana. Pitkään piti kulkea, rämpiä ja rypeä, että meni ymmärrykseen niin että kirkastui olemaan. Ottaa vastaan, vastaanottaa. Antaa sille lupa. Kaikkeudella on rajattomasti annettavaa, kun sen ottaa vastaan. Tähän liittyy myös pyytäminen, tarvitsevuuden myöntäminen. Pyytää ja ottaa vastaan. Antaa sen vastaanotetun olla suuntaviivoina polulla kohti omaa, liittyy myös intuitioon.

Rajojen asettaminen. Tämä tuntuu tärkeälle koska toi helpotuksen. Siihen loppui rajattomuus, sen uuvuttavuus. Rajat on ja ne on. Niiden sisällä rauha, sellainen syvästi kaivattu rauha. Rajat, jotka olen itse määritellyt niiden olematta toisten sanelemia tai rikki repimiä. Niiden rajojen sisällä minä. Minä ja minun rajani. Minulle Tärkeä Asia. 

Tunteet. Suurimmat opettajat. Arsenaali yhtä leveä kun korkeakin, syvyydet hämmentäviä välillä itsestäkin. Selkeästi se ja niitä minkä kautta opetellut ja oppinut. Tunteet, laidasta laitaan. Niihin havahtuminen, niiden opetteleminen, niiden nimeäminen. Niiden läpikäyminen. Niistä oppiminen. Havahduin miettimään jotta milloin lakkasivat riepottelemasta? Olipa pysähdyttävä hetki. Siinä määrin polun varrella vedelleet milloin tiskirätillä, milloin koivuhalolla päähän että muistissa on. Selkeämässä muistissa niiden tuoma kauneus, sellaista kaikkeuden ilotulitusta mille vaikea löytää sanoja kertomaan. Se koko setti, koko arsenaali. Itkusta nauruun ja naurusta itkuun. Kaikki. Kiitollinen jokaisesta, iloinen jokaisesta. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään miten etuoikeutettua on tuntea tunteita? Niin. Kiitollisuus siitä. 

Nöyryys. Tunteissa, tunteena. Erikseen Tärkeä Asia. Nöyryys elämän edessä. Tämä nyt sellainen asia että jos olisi jäänyt löytymättä niin sitten olisin mennyt mettään puskat rytisten. Nöyryys itseään suuremman kokonaisuuden edessä. Löytyy tavalla tai toisella. Löytyessään nostanee katseen oman vatsan seutuvilta näkemään ympärille. Tunteena sellainen että varsin havahtui kun saapui olemaan ja tunteena sellainen mikä esittelee edelleen aina vaan uusia ja taas uusia syvyyksiä itsestään. Tunteena sellainen minkä edessä sanaton. 

Pisteenä iin päällä, sen pisteen ollen timantti, kohdatut joiden kanssa se vähintään sieluntason soppari. Jokainen niistä kohtaamisista jotka tähtiin kirjoitettu. Tärkeänä Asiana sellainen josta voisi kirjoittaa romaanin, ehkä useammankin. Toisaalta sellainen ja sellaista mikä syvyyksissä niin lähellä ydintä että saa rauhansa. Riittänee toteamuksena, Tärkeä Asia. Minulle. Hyvin Tärkeä Asia. 

 

Niin. Minulle tärkeitä asioita.

Jokainen erikseen ja yhdessä. Kokonaisuutena mikä niiden sisälle mahtuu.