Viime päivinä auottu niin paljon. Laidasta toiseen käyty läpi jo opittua ja sitä mikä vielä kasvamista vaatii.

Ymmärsin kuinka vanhat toimintamallit on jääneet taa, uudet olemassaolevia.

Testiä tai jotain muuta, väliäkö tuolla, leuka rinnassa "kiitos". Tuntuu hyvälle nähdä ja ymmärtää omaa kasvua. Olen iloinen.

 

Kaikkeuden kauneus on vahvasti läsnä.

On vaikeaa löytää sanoja kertomaan sitä lempeää valon ja rakkauden pehmeyttä ja sitä rauhallista olemisen keveyttä, jossa kellun. Se tuntuu tunturipurojen rauhana, usvaisen viljapellon tuoksuna auringon noustessa, luonnon vihreytenä, ilman hellivänä lämpönä, veden kimalluksena, tähtitaivaan kauneutena. Se tuntuu syvältä kumpuava lempeytenä ja ilona.

Se tulee minusta. Se olen minä.

Kaikkeuden kauneutta, lämpöä, valoa ja rakkautta.

On aika ilmentää sitä. Olla osa sitä. Olla yhtä siinä ja sen kanssa.

 

Aika.

Se on läsnä.

Meistä jokaisessa.