Niinpä niin. Käsissä on kaikki.

Niin on.

Unelmien ja haaveiden lisäksi se voima.

Kädet osaa pyöritellä valosta pallon, joka loistaa kaikkeuden kauneutta. Valaisee kirkkaudellaan pimeyttä, hämäryydessäkin ohjaa kulkijaa. Pallo, jonka saa hiljalleen leijailemaan sitä pölyä, joka saa keijut aivastamaan, kuin lumihiutaleina tuomaan elämään kauneuttaan.

Kädet osaa pyöritellä siitä energiasta, joka läpi virtaa, pallon, joka täytetty sillä elämänilolla ja -valolla. Pyöritelty sille joka kaikkeuden voimaa hetkeen tarvitsee jaksaakseen jatkaa kulkuaan, nousta jaloilleen jotta seuraava askel mahdollinen.

Kädet osaa. Kuin itsestään. Tieto ja taito jossain syvällä, josta se pintaan pulppuaa.

Kädet osaa nostaa tulimerenkin puhdistamaan liekeillään. Tulimeren joka riehuu rakkauden liekkien voimasta kaiken edestään polttaen, jättäen jälkeensä vain sen syvän ja puhtaan. Rakkauden. Liekit roihuaa kun pyydetään, vain ojennettuun käteen voi tarttua, vain tuulen kutsuun vastata. Itse ei ole lupa, yksin en saa.

Kädet osaa kuin itsestään etsiä kipua. Vaeltaa keholla etsien ja löytäen, kohtaan painautuen, joka sitä tarvitsee. Antaa voiman virrata ja kuljettaa. Tuoda ja viedä. Sekin jotain vanhaa, kädet vain tekee. Ei ihminen. Minun kauttani.

Se kaikki voima ihmisen käytössä. Kehon, jossa ihminen takana. Kehon, jota sielu ohjailee.

 

Kehon takana toiset työkalut. Sellaiset uudet joita opettelen. Tiedän että osaan ja että kaikki on jostain vanhasta tuttua, kuin aina olemassaollutta. Minä, minua. Nyt opeteltava, revittävä pintaa auki tiedon ja taidon tulla. Nousta syvyyksistä juuri sillä hetkellä kun tietoa ja taitoa tarvitsee.

Kehon takana niin kaukana että syystä on ihminen taka-alalla, se ei uskaltaisi mennä. Se ihminen pelkäisi, koska sille se kaikki outoa ja vierasta, sellaista mitä ei voi kontrolloida eikä hallita. Sellaista missä vain ollaan ja otetaan vastaan se mitä annetaan. Haetaan ja etsitään kunnes löydetään. Tullaan pois.

Minä kehon takana kuin kotonaan. Siellä kaikkeudessa. Se kuin se kaivattu koti ja sen syvyydet. Se kaikkeuden kirkkaus ja kauneus, jossa osaan kulkea ja joka tuttu. Jostain vanhasta, jotain aina olemassaollutta.

Osaan. Ihminen opettelee. Jotta sekin osaa sillä hetkellä kun tarvitsee.

 

Kokonaisuus rakentuu hiljalleen ja vähän kerrallaan.

Kaikki on hyvin. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin.

Hymyilen.