Tuli fiilis jotta ihanko oot höppänä?! Nojata nyt otsaansa oveen silmät tiukasti ummessa melkein ääneen puhuen ja lauleskellen jotta ei vaan kuule mitään eikä näe mitään. Niinpä. Höppänä, kaikella rakkaudella.

Sitä kun sitten viitsii ottaa edes sen yhden askeleen taaksepäin ja katsoa eteensä niin huomaa ettei siinä edessä olevassa ovessa ole edes karmeja ympärillä. Se ovi oli pystyssä vain ja ainoastaan lujalla tahdonvoimalla ja sillä jääräpäisyydellä joka ei anna periksi.

Yksi puhallus ja hups! Sinne meni.

Jos nyt kuitenkin vielä seisoisi siinä oven päällä tovin ja katselisi tätä laakeutta mikä ympärillä avautuu. Sangen on kaunis maisema. Edessä on vielä paljon, mutta nyt hetken pysähdys. On kohdattava isoja asioita vielä, mutta nyt hetki näin. Itse. Yksin. Olematta kuitenkaan yksin tai yksinäinen.

 

Minä tiedän. Minä osaan. Minä pystyn.

Ja taitaa nälkä kurnia vatsassa, aika syödä soppaansa, ottaa lusikka kauniisti kiittäen käteen ja syödä.

Elämännälkä tulee syvältä ja ruokana oleva elämä on kaunis.

Kaikki on hyvin. Kaikki on juuri oikein.

Onnellinen olotila.