Semmoinen kysymys pyörinyt ajatusten virrassa.

Riittääkö ihmiselle mikään?

Saako vain olla jos on juuri nyt ja juuri näin hyvä olla? Voiko vain istua ja olla jos juuri näin on onnellinen? Jos on tässä ja nyt, tässä hetkessä ihan kaikki. Aika vain levätä hetki?

 

Ehkä kysymys pyörii enemmän jälleen kerran materian ympärillä. Taisi lähteä kirjasta, jonka teemana oli sota ja sen kautta myös pula-aika. Suomessa. Mikä ihmiselle piisaa? Piisaako mikään? Riittääkö mikään materian määrä tyydyttämään sitä loputonta haalimisen määrää?

Ehkä minä vaan en ymmärrä mitä iloa saa miljoonasta kiposta, kiulusta ja kupista, jotka pölyyntyy kaapissa. Tai ylipäätään tavara kun tavara. Kun en vaan ymmärrä. Ehkä menisi jakeluun jos viihtyisin kaupoissa, mutta kun en. Lähinnä ahdistaa se materian määrä mtä ihmisille tuputetaan.

Mitä ihminen tekee sillä kaikella?

Miksi ei riitä se mitä jo on?

Kai se on ihan sama onko se oikean merkkinen kiulu, jossa polttaa vaikka kynttilöitä vai onko aina parempi ja uudempi auto. Niistä vaatteista nyt sitten puhumattakaan.. Uppoutuneena kirjan tarinaan mietiskelin sitä kuinka siihen maailman aikaan selvittiin ilman mitään. Kai samalla tavoin toivoen ja unelmoiden siitä tuosta taikka tästä kuin nytkin, mutta onko elämä ollut silloin sellaista että on osattu olla iloisia pienemmästäkin? Jotenkin tuntuu että missä kohtaa on suhteellisuudentaju kadonnut? Tarvitseeko ihminen tänä päivänä uuden auton tyydyttämään materian tuomaa tarvetta ja halua kun siihen vain tovi sitten riitti niin paljon vähemmän? Esimerkiksi ihan vaikka ruoka lautasella tai vaatteet päällä.

Tarvitseeko ihminen tulevaisuudessa auton, junan ja lentokoneen vai mikä riittää?

Miksi se on vaikeaa olla iloinen siitä mitä jo on? Miksi pitää haluta aina vaan enemmän ja enemmän?

 

Eikö voisi pysähtyä ja miettiä.

On koti. On vaatteet päällä. On ruokaa. On laskut maksettu.

Miksi mikään ei riitä?

Mitä tyhjiötä ihminen täyttää materian haalimisella?

Ainakin täyttää hiilijalanjälkiään ja kuormittaa ympäristöä entisellä mistä päästävä eroon. Onhan se estetiikantaju ja esteettinen kauneus ympärillä toki ihan mieltäylentävää ja silmiä lepuuttavaa, en sitä kiellä, mutta tarvitseeko sen olla ostettua?

Korvaako ostettu tähtikirkkaan taivaan kauneutta tai kevääseen heräävän luonnon kauneutta? Korvaako mikään teollinen hile kristalleina puissa hohtavan jään kauneutta? Voiko olla sen kauniimpaa kuin hämähäkin verkot kasteisena kesäaamuna tai lainehtivat viljapellot kauniina syysiltana? Kaupungeissakin ihan taatusti oma kauneutensa.

 

Onko mitään kauniimpaa kuin peili, joka toivottaa hymyillen "hyvää huomenta" joka ikinen aamu?

Ei maksa mitään, eikä kuormita ketään eikä mitään.

Riittääkö se onneen?