Jo niin pitkään ja niin monta kertaa on eteen tullut musta sulka, että ymmärsin havahtua asiaan.

Ymmärrän kyllä eläimet, ne ja niiden viestit kuuluvat jo kiinteästi elämään. Katselen ja kuuntelen itsestään selvänä osana elämää ja maailmaa. Mutta nämä höyhenet ja sulat. Vähän uusi asia.

Eilen, kuin varmistuksen varmistuksena, katselin pihalla varista. Siinä se oli ja vain oli. Kuin tervehtien ja varmistaen että huomaanko nyt varmasti, ymmärränkö reagoida. Kai tuo olisi seuraavaksi heittänyt volttia tai lennähtänyt olkapäälle, jos en olisi ymmärtänyt tervehtiä ja kuunnella, niin vahvasti se oli hetkessä läsnä.

Varis. Senkö jokainen niistä mustista sulista on ollut? Jaahans. Taas tätä, näen kokonaisuus, älä vain sulkaa. Niinpä niin.

 

Muutoksen tuleminen kerrottu nyt niin monin eri tavoin että taatusti on viesti uponnut tajuntaan. Odotan.

Tulee kun on tullakseen, sellaisena kuin on juuri sopiva.

Ihmisen elämä muuttumassa, sen tiedän jo. Ihmisen arki kohta erilaista, minusta riippumattomista syistä. Jokainen kun kulkee polkuaan, on jokaisen myös annettava kulkea polkuaan. Kohta edessä hetki, jolloin minäkin lasken vapauteen sen josta huolta tähän saakka pitänyt. Omaan vapauteensa, kulkemaan omaa polkuaan, jonka lähelle jään kuitenkin omaani kulkemaan. Mutta hetki muuttaa arkea.

Muutos jota ajatusten takana syvällisesti perustellut monin eri tavoin taitaa liittyä enemmän omaan polkuuni, omaan kasvuuni, ei niinkään tähän arjen muuttumiseen. Tai ehkä kaikki liittyy kaikkeen.

 

Onko sitä muutosta se, että uskalsin vihdoin laskea irti vielä siitä pelosta, kivusta, joka entisessä piti? Muutos, jonka irtipäästäminen tuo tullessaan? Seisomisen omillaan, elämisen omana itsenään. Onko se muutos se kasvaminen omaan mittaansa? Onko se muutos jatkuvaa? Lakkaako kasvu jossain kohtaa? Onko niiden omien mittojen takaraja mahdollista saavuttaa vai venyykö ne loputtomasti?

 

Vai onko muutos kokonaisempaa, osa suurempaa kokonaisuutta? Sitä että ihmiskunta ymmärtäisi vihdoin että ei ole tulossa mitään uutta jeesusta joka vapahtaa, vaan että olemme jokainen yksilöinä niitä jeesuksia? Että elämä itsessään voi olla taivasta tai helvettiä. Tulisiko vihdoin se ymmärrys ihmisille kulkea rakkaudessa ja sillä nostaa ihmiskuntaa kohti valoa? Niin. En tiedä.

 

Eteen tulee mitä tulee. Juuri oikeat asiat oikealla hetkellä. Siihen uskon, siihen luotan. Sen tiedän.

Sattumaa ei ole.

 

Kaikella on tarkoituksensa.

Kaikella.

Aina.