Sanoja. Tuomassa uutta, viemässä eteenpäin. 

Tämä sopii minulle. Ihan erityisen hyvin sopii minulle. Nähdä sanoja niiden jäädessä olemaan. 

Hyvän tovin vain katselin, annoin aueta olemaan. Kääntelin ja pyörittelin, odotin mitä tuomassa. 

"You don´t need more time. You need fokus". 

Ne. Tällä kertaa ne. 

Aukesi moneen tasoon, monella tasolla ja moneen muotoon.

 

Sanalla fokus montakin merkitystä suomeksi. Sanana itsessään jo kuvaava ja riittävä, merkitysten takaa toi kuitenkin hallinnantunnetta sinne missä sitä tarvitaan. Keskity, sillä. Jättää veivaaminen ja vatulointi ja keskittyä siihen mihin tarvitsee keskittyä. Lakata vetoamasta alituiseen tekemisen määrään ja keskittyä siihen mikä hetkessä oleellista. Tehdä se ja siitä sitten seuraava. Sillä oleelliseen keskittymisellä pitää kokonaisuutta käsissä silloin kun on aika, sellaisena kun on tarve. Sitä kykenee ihminen siirtämään paljon ja kaikenlaista sillä että vetoaa milloin mihinkin ja tuuppii asioita olemaan ajatuksella "ehkä sitten joskus". Ja mitäpä se sitten tekee ja saa aikaiseksi? Sen päänsäryn kun tulee hetki jolla ymmärtää että kokonaisuus leviämässä kuin ne kuuluisat jokisen eväät. Ja siitä tulee sitten huono mieli, jos ei muusta niin siitä päänsärystä ja siitä että hommat levällää. Ja täysin turhaan ja tarpeettomasti. Hallinnantunne osaa oikeassa kohdassa olla hyvinkin tarpeellinen tunnetila. 

 

Keskittää ja kohdistaa huomionsa. Nekin merkityksiä. Niin. Keskittää ja kohdistaa huomionsa mihin? Sepä hyvä kysymys. Taas niitä ajattelemisen arvoisia. "You don´t need more time", et tarvitse enempää aikaa. Tämä. Siihen aikaan vetoamalla saa todella tehokkasti juostua karkuun tai siirrettyä eteenpäin kaikkea mahdollista. Ei sitä aikaa tarvitse enempää kun se aika on tässä ja nyt. Olemassa tässä ja nyt. Päästäänkö tällä siihen "elä hetkessä" kohtaan? Mitä on tässä ja nyt? Mitä on se mihin keskität ja kohdistat huomiosi tässä ja nyt, hetkessä? Entä seuraavassa?

 

Tulleet sanat nyt sellaisia että niinkuin totesin, monella tasolla. Nuo nyt sellaiset sanat, mitä kääntelemällä saisi kirjoitettua jälleen yhden romaanin. Helposti. Luulen että käänneltävää näissäkin piisaa, koodatut sanat taitaa olla jo lähtökohtaisesti sellaisia moniulotteisia pitämässä sisällään tarvittua riittävästi. 

 

Kummalista kyllä nostivat olemaan myös aihetta identiteetti. Jollain hyvin erikoisella ajatuskuviolla siis tämänkin. Vaikka ihan sama miten, kunhan nousee tarvittu olemaan. Ehkä yksi sana, tuo fokus. Sanana jotenkin sellainen mikä ikäänkuin kasaa asian olemaan. Mistä ja miten lie identiteetti siihen sitten tupsahtikin. Sitäkin sanaa sisältöineen miettinyt. Sitä, miten muutosprosessi kierittänyt ja pyörittänyt kaiken niin huolella ylösalaisin ja uusiksi että paljonkin olen miettinyt omaa identiteettiä. Kasvun myötä oma identiteettikin muuttuu, välillä on lienee hyvä seistä peilin edessä ja kysyä "kuka minä olen?". Koska se joka olin eilen on eri kuin se, joka olen tänään. Tai sille se varsinkin muutoksen keskellä tuntui, eikä tarvinut edes eilistä, riitti tunnitkin.

Kuka minä olen - sen minä tiedän, se on muutoksen keskellä rakentunut olemaan. Mutta mitä ja mikä minä olen? Niiden sanojen sisään mahtuu ajatusleikki jota pyöritellyt pitkään ja välillä hyvin hartaasti. Se on sellainen leikki joka tullut ja mennyt, ollessaan pitänyt tiukasti otteessaan. Nyt jotenkin uudella tavalla olemassa. Vahvasti ja selkeästi noussut olemaan niin kirkkaasti että ehkä sitten aika ottaa käsittelyyn. Rakentaa identiteettiä niiltäkin osin. 

Visualisoituu palapelinä. 

Niin että on jo kasattu palapeli. Se, kuka minä olen. Semmoisia tukevia ja selkeitä paloja ihan riittävä määrä. Tukevalle puualustalle rakentuneena niin että palat pysyy taatusti paikallaan. Kuvankin näen kirkkaasti. Sitten on tullut pöydälle olemaan nämä "mitä ja mikä minä olen"-palat, tai paloja. Paljon ja kaikenlaisia paloja. Sellaisia ikäänkuin tehostepaloja tuomassa jo olevaan ulottuvuutta. Vaan miten ne sitten kuuluu jo olevaa? Kuuluuko ne kaikki palat palapeliin vai kuuluuko sieltä etsiä ne ja niitä jotka juuri sopivalla tavalla tuo sitä ulottuvuutta jo olevaan kuvaan? Niinpä ja joo,o. Tätäpä tässä mietiskellyt. 

Minkälainen sen kuvan kuuluu olla? Ihan täysi arvoitus koska laatikko kansikuvineen kadonnut, jos sitä koskaan on ollutkaan. Vai onko mitään selkeää ja juuri yhdenlaista kuvaa ollenkaan olemassa? Voiko sellaista olla olemassa? Vai meneekö tämä nyt niin että ihan saa itse päättää millainen kuvasta tulee? Että palapelistä saa tehdä juuri sellaisen kun itse haluaa ja mikä hyvälle tuntuu? Lisäpaloistako rakentuu siihen päälle vastaukset kertomaan mikä minä olen ja mitä minä olen? Mikä mahdollisuus ajatellen ja huomioiden jo olevienkin lisäpalojen tuoma mahdollisuuksien kirjo!

Niin. Ajatella. Voinko siis olla mitä haluan olla? Niinkö yksinkertaista se kuitenkin on? Että niinkuin taivas rajana, jos sekään? Olla juuri sitä ja sellainen kun haluaa olla? Jos se niin on, niin tämäpä jännittävää! Ehdottomasti jännittävää, ja todellakin ilahduttavaa. Eli voin siis etsiä oikean määrän juuri sopivasti erilaisia lisäpaloja ja niillä kaikilla sitten rakennella jo olevaa kuvaa juuri sellaiseksi kuin haluan palojen pysyessä ilman pikaliimaa paikallaan, ihan vaan että kuvaa voi halutessaan muutella? Niinkö? Ihan parhautta! 

 

Miten jotenkin tulee ajatuksiin se nuori ihminen joka ajallaan etsi itseään ja omaa identiteettiään matkalla lapsuudesta nuoruuteen. Enää en tunne sitä, mutta muistan sen kivun määrän ja laadun. Sieltäkö saakka niitä peruskuvan paloja etsinyt? Vai onko se sitä aikaa kun etsitty laatikkoa? En tiedä. Mutta sen tiedän että nyt tämä ei koske, nyt tämä on hyvin mielenkiintoista ja viihdyttävää. Niitä, sekä jännittävää. Kivun tilalle on muuttanut ihan pohjaton uteliaisuus etsiä ja löytää, käsiin kasvanut sellainen määrä voimaa ja lujuutta että niillä varustettuna etsiminen on leikkiä. Saappatkin jaloissa sellaiset että varsin pystyy ja kykenee tarpomaan ja tallustelemaan, olkoot maasto mikä tahansa. Kaiken päällä lempeä rakkaus itseään kohtaan jolla antaa itselleen mahdollisuuden leikkiä, tehdä elämästä sellaista mikä hymyilyttää ja naurattaa.

Ilolla, valolla ja rakkaudella. Niillä. Etsiä ja löytää. Kasata, purkaa ja uudelleen kasata. Rakentaa juuri sellainen oikea kuva, sellainen juuri täydellinen palapeli. 

 

Voi tätä elämisen kauneutta!