Tämä nyt iso asia.

Vapaa.

Aivan sanaton.

 

Yhtäkkiä hetki että seisot alastomana kaikesta toisen edessä ja se riittää. Että mitään ei tarvitse, koska se kaikki muu on täysin turhaa. Että tulee ihan puuntakaa se hetki että riität ja kelpaat, olet juuri loistava juuri sellaisena kun olet. Ohhoh.

 

Että ei ole yhtään roolia suojamuurina ympärillä. Et ole työtään tekevä ammattilainen. Et ole äiti. Et ole puoliso. Et ole edes ystävä. Yhtäkkiä oletkin vain ja ainoastaan sinä. Itse. Naurattaa se jauhomäärä mikä suussa pöllyää.

 

Kaikki kulissit, joka ikinen, revitty alas ja murskattu muruiksi. Olla sellainen kun on. Tekee mieli mennä peilin eteen kysymään ”kuka minä oikein olen?”. Tiedän. Se heijastaa jo vastauksen. Näen sen kyllä. Hetki nyt, ettei tiedä kuinka päin ja miten olisi. Hymyilyttää ja naurattaa. Hämmentää ja hämmästyttää. Ohhoh ja hupsis. Ihan kun ei olisi todellisuudessa laisinkaan.

 

Vapaa.

Kuulen, näen ja tunnen sen hymyn jossain selän takana.

Kiitos.