Sitä voisi lakata olettamasta. Esimerkiksi sitä että jokin asia olisi jo loppuunkaluttu ja katsottu. Universumi pohjaton, aina löytyy uutta tai vähintään syvyyttä jo olevaan. 

Tunteet. 

Menin sitten olettamaan että se oleva tunnearsenaali katsottu laidasta laitaan, kevyesti ajattelin myös että syvyyksiäkin jo sukellettu vähintään riittävästi niiden enää tarjoilematta mitään uutta. No, menin tosiaan näin olettamaan. Muuta voi kun nauraa itselleen. Miten sitä ajoittain unohtaakin pohjattomuuden.

Kunnioitus. 

Se käsissä ensin. 

Elämässä on eteen kävellyt ihmisiä joiden kohdalla yksi vilkaisu riittänyt. Ihmisiä, joita kohtaan välitön luontainen kunnioitus sen liittymättä mihinkään ulkoiseen olemuksessa tai saavutuksiin elämässä. Luontainen kunnioitus sitä kohtaan mikä ja mitä toinen kokonaisuutena. Luontaista kunnioitusta sen tarkoittamatta niiailua, kumartelua tai pokkurointia. Mukana kuitenkin hitunen nöyryyttä tuomassa kunnioitukseen pehmeyttä ja uteliaisuutta. Luontainen kunnioitus siinä määrin harvinainen että sen edessä oppinut pysähtymään ja miettimään. Miksi? Mikä toisessa sellaista mikä nostaa kunnioituksen kyselemättä olemaan? Uteliaisuus pysäyttänyt katselemaan ja ihmettelemään. 

Sisäinen vahva ja luja voima. Kokonaisuuden kauneus ja syvyys. Oleva kirkkaus. Sanoja, joiden sisään saa mahtumaan sen mitä kohdannut. 

 

Tullaanko jälleen kerran sanaan peili. 

Luontainen kunnioitus pysäyttänyt katselemaan ja ihmettelmään. Katselemaan peiliin sen poistamatta kunnioitusta toista kohtaan. Kunnioitusta myös toisen itse itsensä kanssa tekemän työn edessä. Yleensä sen määrä kun ollut vähintäänkin paljon sen näkyen kokonaisuuden olemuksessa varsin ja kirkkaasti. 

 

Tästä jatkumona katseen heijastamana, peilaamana itsensä kunnioittaminen. Itsekunnioitus. 

Olipa hämmentävä hetki. Pysäytti ja todella pysäytti. Sanat ja sana, jotka ei nyt varsinaisesti vieraita, mutta sanoja joita en koskaan ole pysähtynyt miettimään. No, nyt olen miettinyt, ja mietin vielä pitkään. Saavat pyöriä ajatuksissa tarvitun aikansa jotta tulee katsottua riittävän monelta kantilta ja puolelta. Että menee riittävän syvälle ymmärrykseen mitä tarkoittaa kunnioittaa itseään. Katsoa itseään peilistä ja tuntea syvää kunnioitusta näkemäänsä kohtaan. 

Tuo mukanaan lempeyden itseään kohtaan, tuo mukanaan suvaitsevaisuuden ja armollisuuden itseään kohtaan. Tunteena asettaa rajat olemaan, tunteena antaa varmuuden olla omassaan. Tunne, jonka sisällä huomaa rakastavansa itseään sen rakkauden pehmeydessä ja lempeydessä. Tunne, jossa tasapaino ja kokonaisuuden voima. 

Tunne, joka sitomassa yhteen kokonaisuuden. 

Kunnioittaa itseään, sellaisena kun on. Kokonaisuutena.

 

Itsekunnioitus. Hämmästyttävän hieno tunteena. 

Se, mitä tuonut tullessaan saa kyyneleet kasvoille. 

Niin isoja asioita että ne kätken itseeni. Niin syviä asioita että katselen niitä omassa rakkaudessani. Minussa olevia niin herkkiä, niin syviä ja niin ytimessä olevia asioita, että ne minun. Minua minulle. Hetkessä jätän kypsymään ja olemaan. Kasvamaan mittoihinsa. 

 

 

...Kuinka paljon pystyy yksi katse peilaamaan, heijastamaan ja kertomaan silloin kun aika on oikea? Kun siihen on valmis. Katse, joka toisen, ja kuitenkin oma. Sanaton. Tämän asian kanssa hetkessä ihan totaalisen sanaton...

Lämmin, pitkä ja syvä halaus.

Haettu ja haluttu työ on tehty. 

 

Tästä on taas hyvä jatkaa.

Rakkaudessa ja valossa. Rakkaudella ja valolla.

Eteenpäin.