Minulle se näyttäytyy valtavana linnana, sen ovena, laskusiltana, muurina. Jotain sellaista, se minun on helppo ymmärtää.

Se alkoi jo päiviä sitten. Näin aivan valtavan hammasrataskoneiston, tai oikeammin osan siitä valtavuudesta. Kuulin ajatuksissani äänen joka syntyy kun se suurin, kaikkea pyörittävä ratas lähti liikkeelle kaikkien muiden seuratessa hiljalleen omalla vuorollaan perässä.

Tuntuu että nyt se koneisto on käynnissä. Jokainen ratas on rasvattu ja huollettu. Jokainen ratas tekee omaa työtään saumattomasti edellisen ja seuraavan kanssa.

Näen sen ovien aukeamisena, se koneisto avaa ovea, porttia, laskusiltaa. Jotain. Seison muurilla ovien yläpuolella ja katselen, kuuntelen, tunnustelen, sekin on portinvartijan työtä. Siksi haukka, se kertoo, koska pitää nähdä jo kaukaa, ennakoida, aavistaa. Huoltaa ja hoitaa, jotta ovet on auki oikealla hetkellä.

Näen sen sellaisena usvamattona, kastepisaroina, pumpulina. Sellaisena mikä peittää kaiken alleen.

Ovista ja ikkunoistakin sisään pursuava energia on jotain uutta. Katselen ja tunnustelen sitä tunnistamatta sitä kuitenkaan. Suoraan valosta ja rakkaudesta, mutta jotain uutta. Saattajatkin aivan uusia, en tunnista heitäkään, mutta tunnen ja näen valon sekä rakkauden, siksi vain hymyilen.

Suursiivouksen jälkeen on hyvä tuoda uutta ja raikasta. Kohennella paikkoja. Sisustaa uudelleen. Uudella.

 

Huomaan tämän uuden vaikutuksen itsessäni selkeästi.

Oli helppo kävellä lapsuuden katuja, niitä joilla se pieni ja nuori ihminen kulki niin monet kerrat peläten tai itkien. Jättäen itsestään jäljen, joita ei enää ole. Jäljet on poissa, koska kadut kuljettu rakkaudessa ja valossa, pitäen sitä pientä ja nuorta kädestä. Rakastettu ehjäksi sitä rikki mennyttä.

Laskettu irti, viety valoon se, mikä jäänyt jonnekin hämärään.

Tunnen ja näen kuinka se hämäryys muuttuu kirkkaudeksi, kuinka nekin nurkat rakentuu ehjäksi, kuinka on yhtäkkiä niin lämmintä kun ei vedä enää nilkkoihin. Niin se vaikuttaa minuun. Se uusi.

Kuinka ryven siinä pehmeydessä, lämmössä ja hellyydessä. Rakkaudessa. Kuinka elän ajatuksissani niitä elämäni kaikkia kauniita hetkiä uudelleen ja uudelleen. Enää en näe sitä mikä mennyt rikki vaan ainoastaan sen ja sitä mikä ollut koko ajan ehjää ja kaunista.

 

Kuinka ajatuksissani otan kädestä kii ja näytän. Vien mukanani. Annan sen uuden levitä.

Sitä tanssin kauneutta joka sitä ympärilleen levittää.

Onneksi muuri on leveä, siellä mahtuu, on tilaa tanssia.

Tuuli ystävänä. Tuuli joka vie mukanaan, auttaa, tekee sekin työtään.

 

Elämisen ja olemisen kauneutta.

 

 

 RAKASTAKAA TOISIANNE!