Viime aikoina olen mietiskellyt paljon opiskelua. Ympärillä olevista useat opiskelevat tai suunnittelevat sitä. Päivittävät tai laajentavat osaamistaa, eikä tunnu kokonaan uudenkaan opetteleminen olevan pelottavaa.

Mietin ja tuumiskelin. Tunsin itseni jotenkin turhaksi ja tyhmäksi, arvottomaksi muiden rinnalla. Koska en koe palavaa halua enkä tarvetta palata koulun penkille. Mieluummin teen työtäni johon kouluttautunut ja joka minulle riittävä.

Se on jännä tunne kun tunnet itseni maalaistolloksi toisten seurassa. Kun tiedät ettet voi mitenkään osallistua keskusteluun joka liittyy opiskeluun tasolla joka itseä ei ole koskaan kiehtonut. Kun löydät kerta toisensa jälkeen itsesi tavalla tai toisella seurasta jossa joudut asiaa miettimään koska se nousee pintaan. Kohtaamaan ne tunteet joita ajatukset tuo pintaan.

Vuosia siihen on mennyt ennenkuin valkeni.

Käynhän minäkin koulua. Olen käynyt jo vuosia. Lähtenyt reppu selässä aina vaan opiskelemaan uusia juttuja jotta valmistuisin joskus ammattiini, tai saisin ainakin valmiudet tehdä työtäni. Siitä tylypahkasta ei vaan saa todistusta eikä diplomia, ei edes koesuoritusmerkintöjä sähköiseen reissuvihkoon. Kun sieltä ei saa mitään konkreettista.

Niinpä niin.

Aukeaa se kun on oikea hetki. Voi lopettaa sen itsensä ruoskimisen senkin asian suhteen. Toiset opettelee kaikkeuden opistoissa, toisia varten on ne joihin mennään ihmisinä. Joku käy molempia.

Ja kaikkia tarvitaan. kun se on tuo kaikkeus rakentanut kokonaisuutta niinkin hienoksi että meitä kaikkia tarvitaan koska jokaisella on se ihan ikioma työnsä jonka on tullut tekemään jotta se kokonaisuus pyörii ja toimii. Kun se taitaa olla vähän kun muurahaiskeko, jossa jokainen tekee sen oman työnsä toisiaan auttaen ja tukien, jotta yhteisö säilyy hengissä.

Kun ei voi olla vain kuningattaria, koska olisiko lopputulos vain läjä hienoja päätöksiä ilman suorittavaa porrasta? Ja osaisiko se suorittava porras tehdä hommiaan jos kukaan ei olisi pilkkomassa kokonaisuutta paloihin ja jakelemassa niitä hommia? Ja kai se on kaikille suuri opin paikka kun on niitäkin joista on pidettävä huolta, koska kaikki ei osaa, pysty tai kykene osallistumaan mihinkän.

 

Kyllä.

Meistä jokaista tarvitaan.

Juuri sellaisena kun on.

On ne todistukset mistä koulusta tahansa tai on olematta kokonaan.

 

Meistä jokainen on arvokas osa kokonaisuutta.