Rakastan symboliikkaa. Sen hoksaamista ja kylvämistä. Etsimistä ja löytämistä.

 

Tällä hetkellä näen ympärilläni paljon erilaisia kolmioita, jotka muodostuvat erilaisista asioista ja ihmisistä. Numero kolme toistuu kerta toisensa jälkeen. Hetki sitten pinnalla oli numerot kaksi, viisitoista ja yksitoista sekä kaksitoista. Osaan etsiä numeroiden takaa niiden kertomaa symboliikkaa joka kertoo omaa kieltään. Ratkaista numeroiden arvoituksia ja saada onnistumisesta oikeat sanat oikeaan hetkeen.

Jälkiä on viisitoista nousten kaksi kertaa pintaan. Toisia jälkiä on yksitoista, yhteensä kaksitoista.

Myös eläimet tuovat mukanaan sen symboliikan ja sen hoksaamisen. Milloin näen koko ajan jäniksiä/rusakoita, milloin oravia, joutsenia, kurkia tai korppeja, milloin joku eläin pyörii ajatuksissa niin kauan että ymmärrän ottaa kirjan käteen, etsiä ja lukea. Ymmärtää oikeat sanat oikeaan hetkeen.

Tätä jatkunut jo vuosia. Huomannut sen, oppinut sen, luotan sihen. Symboliikkaan.

Kertoo paljon, kun antaa kertoa. Kun huomaa sen mitä eteen tuodaan.

 

Unien symboliikka vähentynyt. En näe enää juurikaan unia joissa symboliikkaa. En taida enää nähdä unia, sellaisia minkälaisiksi yleensä unet mielletään. Minun unimaailmani taitaa olla toisenlainen. Unimaailma jonka toisella puolella keho nukkuu ja lepää. Toisella puolella sielu tekee työtään kaikkeuden kirkkaudessa. Saatan herätä valveille useita kertoja yössä. Tiedän että en nähnyt unta, tein töitä, jota en kuitenkaan muista ihmisenä. Mutta tiedän jotenkin tekeväni jotain tärkeää.

Sitä on vaikea selittää. Se näyttäytyy kuin unena, olematta kuitenkaan sitä. Olemalla yhtä ja samalla lailla totta kun kehon arkikin. Kaksi erilaista arkea, jotka kuitenkin yhtä ja samaa. Keho voi tehdä työtään, sielun tehdessä samalla omaansa. Kokonaisuus alkanut hahmottumaan myös minulle, alan ymmärtämään sen. Näkemään sen.

Omassa valossani niin vahva että pystyn, osaan ja kykenen. Jo hilkkua vaille siihen mihin pitääkin. Enää hyvin pieni hetki. Kunnes voiman kokonaisuus olemassa koko loistossaan.