Tieto siitä, ymmärrys siitä. 

 

Rakkaus. Syvä, puhdas, pyyteetön rakkaus.

 

Tämä on hieno hetki, pysähdyn. Olen. 

 

Katselen. Tunnen. Koen. 

 

Herkästi voisi lipsahtaa olemaan ajatus tämän liittymisestä uskonnolliseen valaistumiseen. No. Uskontoja on monenlaisia, jokaisella omansa. Tämän nyt kuitenkaan liittymättä mihinkään sellaiseen seurakuntaan, minkä tunnusten alta löytyisi minkäänlaista kirkkoa, salia tai kappelia. Tämä nyt tunteena. Puhtaana tunteena. Sen ymmärtämisenä. 

 

Olen rakastanut, vain taivas yksin tietää kuinka paljon olen rakastanut. 

Kokenut sitä tunnetta, ollut siinä tunteessa. Opetellut sitä tunnetta. 

Rakkautta.

 

Kokenut sitä tunnetta. Siinä lienee se asian ydin.

Kokenut sitä tunnetta tuntien sitä toista kohtaan, heijastaen sitä omaa tunnetta toiseen. Katsellut sitä omaa tunnetta peiliin heijastaen sen syvyyttä, sen määrää, sen kauneutta. Kokenut sitä tunnetta, olemalla siinä, olemalla se. Opetellut, etsinyt sitä. 

 

Mikä itsessä. 

 

 

Se hetki, kun ymmärsin. Meni ymmärryksen pohjalle saakka perille se, että minuakin on rakastettu. Minua kohtaan on tunnettu sitä rakkautta. Minua kohtaan. Minua. 

 

Että minut on viety siihen rakkauteen. Tuotu se olemaan. 

 

Se oli se hetki milloin valui olemaan. 

 

Niin syvä hetki, että sen syvemmälle en pääse. 

Se hetki, mikä vei syvyyksien pohjaan saakka. 

 

Ymmärsin. 

 

 

Minun aikani loistaa. 

 

 

Hetki, joka toi tullessaan vapauden.