Se on seuraava läpikäytävä teema.

Ulkopuolinen. Aina. Lapsuudesta saakka. Aina se erilainen.

Katselen tätäkin. Tämäkin kädellä pyöriteltävänä. Ei satu, ei koske. Ei tunnu pahalta. Läpikäytävä, ajateltava, ymmärrettävä. Ei kipeä. Ymmärrettävä miksi. Lapsuudesta saakka jo tuttu, aina olemassa ollut.

Aikuisenakin vahva teema. Yksin. Erilainen. Ulkopuolinen.

Jotenkin taidan ymmärtää ja tajuta tämän. Helppo katsella ja käännellä kun se ei koske.

 

Mitä muutakaan olisi voinut olla?

 

Ulkopuolinen. Erilainen. Se ei porukkaan sopiva ja siihen kuuluva. Yksin. Joukossakin yksin. Lapsena itsestäänselvää, ei se tuntunut pahalle, en tainnut oikein edes ymmärtää sitä, niin itestäänselvää. Viihdyin itsekseni, itseni kanssa. Jotenkin kyllä tajusin olevani yksin ja erilainen, tajusin että jotenkin en vaan kuulunut porukkaan. Kuitenkin sellainen ihan asiaan kuuluva asia. Teininä vetelikin sitten halolla päähän niin että tuntui, koski ja sattui. Silloin kun kasvoin lapsuudesta kohti aikuisuutta. Yksin. Senkin tien kulkenut itse, yksin, jokaisen askellen ilman aikuisen ihmisen tukea ja turvaa. Selvinnyt siitä. Kai silloin tajusin että olen aina se ulkopuolinen. Se erilainen, joka ei kuulu porukkaan.

No. Jäin henkiin. Ihan tuli siitäkin teinistä yhteiskuntakelpoinen aikuinen, joka huolehtii itse itsestään, selviää ja pärjää.

Aikuisenakin se jotenkin ulkopuolinen. Se erilainen. Se jotenkin vähän kummallinen ja hankala. Hymyilyttää. Itseasiassa saatan olla jossain syvällä itsessäni jopa ylpeä siitä. Että selviän ja pärjään. En tarvitse laumaa ympärille selvitäkseni ja pärjätäkseni. En sitä laumaa kertomaan kuka olen tai millainen minun kuuluisi olla. En tarvitse sitä laumaa elääkseni.

Minulla on helmet. Heidän edessään en ole ulkopuolinen, en kummallinen enkä edes erilainen. Hankala ehkä joskus, mutta sekin sallittua. Kuulun porukkaan. En ole yksin. Hymyilyttää. Minun kultaakin kalliimmat helmet, kai sitten minun laumani (tähän sellainen vedet silmissä naurava hymiö). Minulle rakkaita.

 

Pidän kädellä ja katselen. Nautin siitä että näen. Nautin siitä että ei koske. Voin vain katsella ja ymmärtää.

Kaikki on hyvin. Juuri niinkuin pitääkin. Tässä ja nyt.

 

Ulkopuolinen. Onnellinen.

Pärjään. Selviän.

Valon voima kulkee kanssani. Se olen minä.

Minun kotini. Minun rakkauteni. Minun rakkauteni. Minun kotini.