Vai voisiko ihan vaan ottaa sitä sisäistä lasta kädestä ja antaa mennä? Samalla tavalla kun tähänkin saakka. Sen enempää miettimättä ja pohtimatta.

Lempeydellä ja hellyydellä silittää itseään, kosketuksella kertoa että kaikki on ihan hyvin ja että ei muuta kuin tossua vaan tossun eteen sen sijaan että jäisi parkumaan polun poskeen elämisen ajoittaista muka vaikeutta. Itsehän sitä omastaan tekee vaikeaa jos on tehdäkseen. Hankalia kohtia tulee ja menee, se on ihan varma, se on sitten valinta sekin jääkö niihin olemaan vaiko eikö. Ottaako lakin kouraan, katselee niitä hankaluuksia niitä väistelemättä, ottaa opin mitä tuomassa ja jatkaa matkaa.

Tullaan myös kohtaan, jossa voi todeta että onpa se iloinen asia että matkaa ei tarvitse yksin taivaltaa, että kanssakulkijoissa sellaisia timantteja joiden kirkkaus valaisee soihtuna tarvitulla hetkellä jolloin eksymisen vaara lakkaa olemasta. Tuntuu juuri nyt yhdeltä kantavalta tekijältä kokonaisuudessa. 

Oletko koskaan oikeasti pysähtynyt miettimään maailmaa lapsen silmin?

Siis ihan sellaisen pienen ihmisen silmin, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Toki maailma tarjoilee kaiken ikäisille uutta ja ihmeellistä, kyllä, mutta nyt ajatuksissa siis sen kokoinen ja ikäinen jolle vaikka ilmapallo on ihan valtava riemastus.Semmoinen, jolle ihmisyyden rajoitteet on vielä tuntematon käsite. 

Siinä olisi sitten sellainen kivan kuuloinen pysähtymisen paikka. Ehkä katsella, ainakin ajatuksissa pysähtyä miettimään sitä onnellisuuden määrää. Pienistä, yksinkertaisista asioista. Siitä että on avoin maailmalle, antaa sen tuoda tullessaan. Sitä vilpittömyyttä millä eteen tulevan voi kohdata. Sitä kasvojen loistoa, silmien kirkkautta ihan nyt vaikka sen ilmapallon näkemisestä. 

Sen ajatusmaailman voi sitten kääntää tosiaan itseensä ja miettiä jotta kuinka se oma sisäinen lapsi voi ja jaksaa. Minkälainen on oma suhde kanssaan? Saako oma sisäinen lapsi olla vapaa, leikkiä ja riemuita siitä olemisen ilosta? Vaiko onko lukittuna kellariin?

Tein sellaisen ratkaisun että otin tosiaan omaani kädestä. Tulipa sellainen ajatus, jotta saattaa olla vaikka ihmistä viisaampi jossain kohdissa. Luultavasti aika monissakin ja usein. Sillä se on menty lie tähänkin saakka, sillä tästäkin eteenpäin. Sisäisen lapsen silmin.

Käsi kädessä, timanttien loisteessa.

Näyttää polku kauniille.