Kivi kädessä. Erämaan kivi, joka mukaan halusi, pyysi. Tuntuu kädessä hyvälle, täydellisen sopiva käteen. Sitä pyörittelen.

Olisi niin paljon minkä haluaisi kirjoittaa ja kertoa. Niin paljon ajatuksissa sellaista mikä hakee pääsyä ulos.

Ei ole sanoja. Minä en osaa sanoja, jotka tällä hetkellä kertoisi sen ajatusten maailman vuolaana virtaavan puron kuohujen mietteitä. Jotenkin tuntuu että jonkin suuren edessä, jotain suurta odottamassa oikeaa hetkeä. Jotain sellaista, mille ei sanoja. En osaa selittää. On vain odotettava.

Uteliaan levoton. On vaikeaa pysyä paikallaan. Itkettää ja naurattaa. Levoton.