Jotenkin nyt tähän hetkeen kulminoitunut paljon. Hyvin paljon.

Sellaista konkreettista ymmärtämistä mitä ja miksi.

Äitiyden kautta riepoteltu jälleen kerran pitkin seiniä, Kai sitten jo lihaa luiden päällä riittävästi kun enää ei niin satu, tulee vaan se ymmärrys sitä kautta. Onko se sitten heikoin lenkki vai juurikin se vahvin, meillä jokaisella omansa, minulla äitiys. Sellainen asia ja kokonaisuus että tuntuu menevän perille kerrasta, tai viimeistään kolmannesta, kuitenkin että menee perille. Lienee sellainen asia, jonka ympärille se luonteen loputon jääräpäisyys ei jää pyörimään. jää se turha känkkääminen ja jänkkääminen pois.

Nyt niin kirkkaana ajatuksissa että melkein häikäisee, se ajatus "olla oma itsensä".

Sen tärkeys. Sen ymmärtäminen.

Se että jokainen löytäisi itsestään sen voiman ja rohkeuden olla oma itsensä. Joskus se voi olla vähän haastavaa, tuntua vaikealta tai nololta. Muut kuinka tärkeää se on! Olla oma itsensä.

Konkreettisesti kun se voi jokin tilanne tai hetki että tuntuu tosi hyvälle vaikka sanoa toiselle jokin ihan omasta mielestä ehkä kumma juttu tai että tekee hirveästi mieli halata ihan vaikka ventovierasta ihmistä. Sellaisia ihan ehkä hassujakin juttuja, mutta mitkä lähtee siitä syvästä tietoudesta, intuitiosta, tehdä ja toimia jollakin tavalla. Kun oikeasti, se mikä tuntuu ihan hassulle itsestä, voi sille toiselle olla siinä hetkessä tai myöhemmin jotakin ihan elämää suurempaa.

Niinno. Kuinka helppoa on suomalaisen ihmisen mennä nyt vaikka halaamaan kadulla ventovierasta? Nii-i, mutta kun me niitä muutoksia tehdään ja tulevaa rakennetaan. Jos ihminen on ventovieras niin mitä hävittävää on? Tai jos on se lähellä oleva ihminen niin mitä hävittävää on sittenkään?

 

Tämä hetki nyt minulle vaan sellainen että olen ymmärtänyt kuinka valtavan paljon olen saanut, kuinka suuri siunaus on ollut se, että ympärillä ollut ihmisiä jotka rohjenneet olla sellaisia kun ovat. Niin paljon olen itsestäni oppinut muita seuraamalla.

Hetkessä viipyilee vielä pitkän tovin syvä kiitollisuus ja nöyryys.

Koulu on elämänmittainen, tiedä sitten kuinka viisaaksi ihminen tuleekaan ennenkuin matkaansa jatkaa, mutta tuntuu hyvälle käydä tätä koulua. Elämänkoulua. Tämän minä ymmärrän paljon paljon paremmin kuin sen kaiken mitä sulautuakseen yhteiskuntaan oli käytävä.

 

Olkaa rakkaat sellaisia kun olette. Rohkeasti ja reippaasti jokaisessa hetkessä.

Se voi olla jollekin toiselle oikeasti jotain elämää suurempaa. Avatkaa suunne tai vaikka sitten halatkaa jos se hyvälle tuntuu, se toinen saattaa tarvita sitä todella tarpeeseen.

Joskus saattaa riittää että kiittää ääneen puroa josta juonut tai metsää joka tarjonnut yösijan..