Kirkastuipa se sitten tämäkin. 

Alkaa helpotuksen määrä olemaan varsin käsinkosketeltava. Alkaa tarvittua istahtaa olemaan. 

 

Mitä pakoillut?

Katsellut ymmärtämättä, pyörittänyt sekä kierittänyt ymmärtämättä mitä ja miksi. Tuntuu vahvasti menevän teema kun teema samalla kaavalla. Ajatellut, miettinyt ja pohtinut, ensin ollut käsissä olemassa teema jos toinenkin mitä työstänyt tarvitulla tavalla tarvitun määrän ennenkuin auennut olemaan. Välillä vähän turhauttavaa. Se ettei ensin ymmärrä mitä ja miksi, kunnes ymmärtämisen valkeus saapuu olemaan. Juurikin sillä hetkellä kun ilmeisesti tarvittu ymmärretty sen kieputtua riittävästi olemassa. Niinpä se on tämäkin teema ollut olemassa pitkään. Pitkään. Ja hartaasti. 

Se, että ihmisessä on aina kaksi puolta, toista olematta ilman toista, niiden muodosten kokonaisuuden.

Kohdata valossa oma valottomuus. Ymmärtää oma pimeys. Ymmärtää ja ennenkaikkea hyväksyä se. Se tuntuu nyt oleelliselle. Hyväksyminen. Sen hyväksyminen että kokonaisuus on kokonaisuus. Hyväksyä oma valottumuus, oma pimeys olemaan kokonaisuutta. 

 

Ajatellaanko ihmistä mitalina tai vaikka kolikkona, visualisoituneena sellaiseksi missä on kaksi puolta. Yleensä ainakin mitalissa tai kolikossa on kaksi puolta. Tai voi sen ajatella vaikka kirjana jossa on etukansi sekä takakansi, välissä sanat kertomassa kokonaisuutta. Itseasiassa kirja on hyvä ajatus. Kansien välissä olemassa kaikki. Ihmisen kansien, kehon, sisällä olemassa kaikki, kokonaisuus. Sen olematta pelkästään valoa tai pimeyttä vaan sen ollessa tosiaan kokonaisuus, jossa on kaikki. Valo ja pimeys. Valkea ja musta. Kansien välissä ollen kaikki mitä niiden välissä on, odottamassa lukijaansa. Toki kuvillakin saa kerrottua tarpeellisen. 

Päälle se, että kirjasto on täynnä kirjoja kirjaston lattian ja katon ollessa kannet. 

 

Siitä pääsee sitten seuraavaan kohtaan, ehkäpä oleellisen äärelle.

Mitä kautta tehdä valintoja? 

Ääripäässä vaiko ääripäässä? Vaiko siinä keskellä? Vaiko kokonaisuutena katsellen kokonaisuutta? Milläköhän sanoilla jälleen kertoisi tämänkin mikä näkynä ihan kirkkaasti ja kirkkaana olemassa. Vai tarviiko se sanoja? Onko tämä sellainen asia mikä itse ymmärrettävä? Voiko pukea sanoiksi? Mahtuuko olemaan sanojen sisällä? 

Millä tarkoitusperällä tehdä valintoja? Niillä sanoillako?

Tehdä valintoja omaa napaa tuijotellen itsekeskeisyyden sumentamana vaiko huomioiden ympäristö ymmärtäen että kokonaisuus on kokonaisuus? Mitä milläkin valinnalla haluaa hakea, mikä on valinnan tarkoitusperä?

Ja niitä valintojahan elämä on sitten tupaten täynnä, isompia ja pienempiä, ihan joka ikinen päivä tupaten täynnä kaikkien liittyen kaikkeen. Miten kohtaat toisen ihmisen? Miten kohtelet toista ihmistä? Ymmärrätkö miten kohtaat, ymmärrätkö miten kohtelet? Miten kohtelet luontoa? Mitä ja miksi ostat vaikka kaupasta on se sitten minkälainen kauppa tahansa? Kunnioittaen ja rakastaen, ajatuksella ajatellen vaiko raiskaten ja satuttaen, sillä tuhoten? 

Niin. Millä tarkoitusperällä teet valintoja? 

Ja oletko valinnan edessä opettaja vai opettelija? Oletko valinnan edessä opettamassa oman tekemäsi valinnan kautta vaiko oletko opettelemassa valinnan äärellä? 

 

Siinä sitä sitten piisaa elämään sisältöä ihan vaikka sen loppuun saakka.