Tämäkin jälleen niitä asioita että pitää ihan tovi miettiä millä sanoilla jättäisi olemaan. 

Kertoisinko sanalla yhteisö tai yhteisöllisyys? 

Asiakokonaisuutena kaiketi primitiivinen tarve. Kuulua johonkin yhteisöön. Nykyään kai selviää hengissä ilmankin, vaan kun miettii asiaa laajemmin, ei ole kauaakaan aikaa kun ilman yhteisöä ja siihen kuulumista se elämä saattoi olla nopeastikin hiuskarvan varassa. Ihan jo vaikka käytännön syistä kuten nälkä tai pohjolan kylmyys. Elämään kuulununeista konkreettisista vaaroista puhumattakaan. 

Tänä päivänä asiakokonaisuuden funktio toisenlainen. 

Tarve kuulua yhteisöön, olla osa sitä sen tuodessa sisältöä elämään. Turvallisuuden tunnetta? Sitäkin. Olla osa yhteisöä, joka jakaa samoja arvoja ja mielenkiinnon kohteita, olla osa yhteisöä jossa saat olla oma itsesi. Yhteisöä, jossa sinut nähdään ja jossa sinua kuunellaan. Arvokas asia elämässä. 

 

Niitä yhteisöjä voi olla monenlaisia. Monella tasolla olevia, ihmisyydessä sekä sen takana. Yhteisöjä jossa sekä että, molempia. Sellaisen yhteisön rakenteellisuus on luomoavan kauniisti rakentunut, suorastaan hämmästyttävän moniulotteisesti ajateltu kokonaisuus, jossa palat kauniisti paikallaan. Tarkoitan yhteisöä, jossa osa kehossa, osa ei. Miettikääpä sitä monikerroksellisuutta!

Kehollisena kehossa pystyy paljoon sellaiseen mikä jäisi tekemättä ja olematta ilman kehoa, toisaalta kehon rajallisuus tekee sen että ilman sitä olevat pystyy tukemaan ja olemaan aivan toisenlaisella läsnäololla. Tulee muuten tehtyä ja toimitettua melko laajaa kokonaisuutta kun se vain on huolella suunniteltu. 

 

Löytää se oma paikkansa. Se tuntuu lahjalle. Arvokkaalle sellaiselle. Löytää sellainen oma paikka missä on hyvä olla. Käydä ja olla tai jäädä olemaan, ihan sama, kuitenkin yhteisö joka tuntuu omalle paikalle.

Arvokas asia.