Voiko ihminen myydä sielunsa vai onko sielu aina valoa?

Voiko ihminen tehdä typeriä sopimuksia ja sillä allekirjoituksella myydä vain egonsa tehden omasta maanpäällisestä elämästään helvetin?

Helvetin vailla valoa. Helvetin, jossa jossain kajastaa valonhäive juuri sen verran että sen aavistaa ja vaistoaa, mutta se ei pysty pitämään kirkkautta elämän yllä. Helvetin, jossa ego vie sieluparkaa kuin rättiä minäminäelämän syövereissä kohti maallista mammonaa, mainetta ja kunniaa. Helvetin, jonka kylmyys ulottuu luihin ja ytimiin saakka. Kylmyys ja pimeys, koska valon edessä verho joka estää lämmön ja rakkauden tulla.

 

Voiko ihminen myydä sielunsa?

Onko ihmiselle annettu valta ja lupa myydä sielunsa?

Onko ihmisellä senkin asian suhteen valinnanvapaus?

 

Vai voiko ihminen itse valita maanpäälle sielullaan taivaan tai egollaan helvetin ja oppia sen mitä tullut oppimaan valintansa kautta? Tekeekö ihminen valinnan siitä kumpi pinnassa on? Sen kumpi määrää marssitahdin, sielu vai ego?

 

Mitäs sitten kun sielu pyytää apua, saako sielua auttaa? Onko se valoa aina? Mitäs jos ei olisikaan, saako silti auttaa? Saako ojennettuun käteen tarttua? Tai jos sielu pyytää anteeksiantoa ihmisen tekemiä valintoja kohtaan? Mitäs sitten tehdään?

Minä en osannut muuta kuin antaa anteeksi ja tarttua ojennettuun. Antaa käden kautta sen lämmön ja rakkauden, antaa toisen levätä kun toinen sitä lepoa pyysi. Ja anteeksiantoa ihmisen tekemille virheille.

Sille se tuntui, niin minä sen näin.