Samat teemat.

Tiukasti nyt samat teemat antaen niiden tuoda uusia ja taas uusia kerroksia näkyviin, olemaan.

 
Tuntuu että nyt menee kokonaisuudessa uusiksi kaikki.

 

Uusiksi vai jo olemassa ollut syvenee?
 
Koska teemat samat. Se syvyys. Se näyttää sitä pohjattomuuttaan.
 
 
Minun totuuteni. Minun valoni. Minun rakkauteni. 
 
Miten muutamaan sanaan voi sisältyä niin paljon?
 
 
Minun totuuteni. 
 
Minun. Uniikki kokonaisuus, joka olemassa minulle. Vain minulle, koska se olen minä. 
 
Tätä mietin. Kuinka hienoa olla täysin uniikki. Universumin kokonaisuudessa olla täysin uniikki yksittäiskappale. Tämä ajatus räjäytti kyllä ymmärryksen olemaan uudenlainen. Olen uniikki, itsessäni sellainen joita on vain yksi. Oivalluksen hetki. Minun totuuteni. Sellainen uniikki kokonaisuus, jota vain minä ilmennän. 
 
 
Alkaa kirkastumaan sanat olla omassaan.
 
Se, mitä niiden sanojen takana on, minkälaisen kokonaisuuden ne sanat muodostaa. 
 
Olla omassaan. 
 
Minun tehtäväni on yksinkertainen. 
 
Olla minä. Olla omassani. Olla siinä, ja sillä ilmentää olemaan minun totuuteni, minun valoni, minun rakkauteni. 
 
Miten voisin olla kukaan muu? Miten voisin olla kenenkään muun totuudessa, valossa ja rakkaudessa? Jossain sellaisessa, joka toisen oma. Niin. Tämä se, mikä upposi. Syvälle.
 
 
 
Se kaikki on etsittävä itsestä. Etsittävä ja oltava. 
 
Minä.