Itse, sen tarkoittamatta yksin.

Se, sekä päälle luja usko sekä luotto siihen että elämä kantaa. 

Se luotto välillä vähän lujilla, koetusten kauttakin kuitenkin olemassa. Siinä muodossa että vaikka sitten viiveellä se löytyy muistista tarvitulla hetkellä se syvä tieto siitä, että apu sekä sen kautta tuki on kaiken aikaa olemassa. Ihan kaiken aikaa sen loppumatta tai ehtymättä. Se löytyy tarvitulla hetkellä muistista sekin että pyynnön kautta lupa tulla ja olla, se tarvittu tuki. Tavalla tai toisella, tavalla jos toisellakin, ne mahdollisuudet rajattomat. Luvan kautta olemassa, pyynnön ollessa se lupa. Se löytyy olemassa olevana tarvittu nöyryyskin tarvitulla hetkellä sanomaan ääneen nekin sanat "nyt on kuulkaas semmoinen hetki että extraspessuapu, -tuki ja -läsnäolo tuntuisi tarpeelliselle, että nyt tuntuu sille että itsessä jo oleva lakkaa kantamasta kohti kaivattua, kyllä, tarvitsen apua, saisinko sen kautta tukea". Jääräpäälle ääripäiden surffarille, edelleenkin kultaisen keskitien etsijälle, välillä vaan muistuu mieleen vähän tiukemman kautta. Niinkuin todettu, elämä on oppimista alusta loppuun, ja taivaalle kiitos siitä! Ja viiveellä tai ilman, juuri oikealla hetkellä tuntuu saapuvan se kaivattu tuki olemaan juuri tarvitulla tavalla, mikä saanut sitten seuraavaksi itkemään tavalla joka ravistelee ihan ytimiä myöten.

Ollut kyllä varsinainen ja kovinkin konkreettinen itkuviikko, mikä näin juhlapyhien teemaa ajatellen oikein hyvää huumoria. Itkun lisäksi onneksi nauruakin sulassa sovussa sopivasti sekamelskana. Kovin on ollut tosiaan erikoinen viikko kaikkinensa, huhhuh. Itkisikö vai nauraisiko asian äärellä?

No. Sitäpä voikin sitten viikon kunniaksi uida hakemaan rannalta sen siellä olevan piknikkorin ja asetella sisällön kivelle tarjolle kauniisti katettuna nautittavaksi ihan vaikka yhdessä. Mikäs sen mukavampaa, vatsa täynnä rakentavasti lempeydellä katsella, ihmetellä ja pohtia katseltua. Miettiä tuen voimalla kokonaisuutta, sen vaihtoehtoja ja sen tarvittuja yksityiskohtia tietoisena siitä että mikäli meinaa jäädä tarvittua huomaamatta, tulee muistutus siitä välittömästi, tavalla tai toisella. Lähteä sen kokonaisuuden kautta rakentamaan ajatuksien, ymmärryksen, kautta olemaan olevaa.

Koska saapuipa ymmärrys myös siitä että kivellä köllöttely on tarpeellista sekä mukavaa, ihan vaikka yhdessäkin, sekin sopii, koska vaikka itse, sen tarkoittamatta koskaan yksin. Ymmärrys sen edessä että voi olla kivellä, voi uiskennella, voi makoilla rannalla tai sukellella syvyyksissä. Tai vaikka samoilla rannan takana metsissä. Mikä nyt milloinkin hyvälle ja tarpeelliselle tuntuu. Ymmärrys sen edessä että se kaikki on se kokonaisuus, että se kokonaisuus kokonaisuutena olemassa ja sallittu, että on valinnanvapaus sen siis rajoittamatta vain jotain osaa olemaan ainoa käsillä tai käsissä oleva, vaan että se kokonaisuus on tosiaan kokonaisuus, vailla rajoja. Mitenköhän monin eri sanoin tätäkin tuotu olemaan ennenkun syttyneen lampun valo valaisee olemaan olemassa? Niinpä niin ja jepjep, itkisin varmaan tämänkin edessä jos mukavalle tuntuva nauru jättäisi sille sijaa. Toisaalta itkeähän voi myös ilosta.

Paljon selväaiastien kautta kokevana ja elävänä luontevaa todeta että varsin on vahvuudessaan tukeva yhteisöllisyys ympärillä sen ollen loputtoman rauhallinen, viisas, salliva ja suvaitseva, myötäelävä sekä lempeydessään rajaton. Sitä kaikkea sellaisessa mittakaavassa että saa ihmisenkin ymmärtämään sen valon ja rakkauden kauneuden. 

Itse. Sen tarkoittamatta koskaan yksin.