Isoja on olleet muutokset viime aikoina. Napakasti on tuulet puhaltaneet tuoden tullessaan uutta, sellaista mikä virkistää kaiken kasvuun. Tuulet pyyhkineet vanhaa mennessään antaen uuden tulla tilalle. Antaen kaiken kukoistaa koko loistollaan.

Kovin ihmiskunta asiaan reagoi. Ihminen ja ihmiset. Uusi on aina uutta, ottaa aikansa sopeutua uuteen joka vierasta. Kaikelle aikansa ja paikkansa. Tuuletkin jo rauhoittuneet, hetkeksi, saa uusi aikansa laskeutua ja tasaantua. Niinhän se menee siivotessakin; kaikki ensin huiskin haiskin, pöly senkun leijuu tanssien pyörteissä, kunnes kaikki on tehty ja saa puhtaus laskeutua siivotuille pinnoille.

 

On aika mennä hetkeksi kotiin. Hetken lepo ja rauha.

Ymmärrän nyt miksi lapsuuden mummola oli paras paikka maailmassa, olin siellä kotona, pääsin siellä kotiin. Ja on niitä paikkoja tullut myöhemminkin eteen, nyt vasta ymmärrän mitä ja miksi.

Satumaa odottaa. Sen kutsu ollut niin vahva, ettei ole epäselvyyttää mennäkö vaiko eikö.. On aika olla ja rauhoittua. Tasoittaa siivouksen pyörteitä, antaa rummun soida kauniisti tulen valossa. Antaa sen äänen tehdä työnsä. Satumaan väki odottaa, tiedän minne olen menossa, tunnen rauhan joka laskeutuu, antaa levon ja rauhan. Nukun, tiedän että nukun pois kaiken sen kertyneen väsymyksen joka kehoa painaa.

Olen. Vain olen. Kodin rauhassa. Hymyilyttää, jalat maassa, pää kotona.

 

Hetki.

Ennenkuin työt jälleen jatkuu.

Lepo.

Ennekuin tulee jälleen uusi aalto, joka työstämistä vaatii.

 

Minua odotetaan. Ajatusten höyhenpeittoa pöyhitään jo hyväksi levätä.

Satumaa on Satumaa. On hyvä mennä.