Muutos. 

Sen määrä ja sen voima. 

Onko mikään enää entisellään? Tai kuinka vähän on jäljellä entisestä?

Taisi eilinen täysikuu kuitata nyt aika paljon valmiiksi. Ainakin fiilis ja olotila on kovin erilainen. 

 

Tiesinkö tai edes aavistinko mille annoin luvan metsätiellä kulkiessani? Olisiko muutos tullut ilman lupaakin? Helpottiko lupa prosessia? Osasinko edes villeimmissä kuvitelmissani aavistaa mitä sen luvan antaminen, muutos, eteen toisi?

Kaikkeuden ajattomuudessa olen viimeiset hetket itkenyt ja huutanut, usein ja monesti. Sen kaiken tullessa syvyyksien pohjilta saakka. Enää en ihmettele miksi ihmislapsi itkee tähän maailmaan saavuttuaan. Niin olen tehnyt minäkin. Muutos on synnyttänyt uutta sekä syventänyt jo olevaa. Antanut ja näyttänyt elämiseen uusia kerroksia ja elämään sitä sellaista syvyyttä mistä haaveillut ja unelmoinut. Mitä niin kipeästi kaivannut. Vaan onpa ollut tämä prosessi kyllä nyt sellainen universumin tehopesu linkouksen kierrosnopeuksien ollessa jotain muuta kun 1400, tainnut tulla mankelointikin kaupan päälle, että huhhuh. Tunnen ylpeyttä itsestäni, siitä että selvisin. Tuntuu lähinnä sille että olisin pusertunut synnytyskavasta uudelleen läpi ja syntynyt uudelleen tähän maailmaan. 

Muutoksen määrä henkisesti ja elämässä konkreettisesti ihmisyydessä on huikea. Niin, tosiaan, onko mikään enää ennallaan? Muutos ja sen määrä tuntuu sille kuin olisi laitettu koko eletty elämä pakettiin ja laitettu sille piste. Se tuntuu sille että koko eletty elämä olisi eletty tätä hetkeä varten, hetkeä joka elämässä vedenjakaja. Syvä sellainen. Että eletyt vuodet ovat tuoneet ne eväät siihen mikä on edessä nyt olevaa. Käytänpä tietoisesti sanoja totaalinen vedenjakaja. Ne kertoo muutoksen määrän.

Nöyryydessä kiitollinen siitä että olen saanut tämän kokea. Tästä on hyvä jälleen jatkaa eteenpäin, ainakin reppu on täytetty kaikilla herkuillakin..

 

Aavistus alkaa hahmottumaan mitä edessä. Tieto valua ajatuksiin mitä ja miksi. Syitä ja seurauksia. Jotenkin tuntuu että kokonaisuus aukeaa uudella tavalla, nämä taas niitä mitä kovin vaikea sanoittaa olemaan. Antaa valua olemaan, ajallaan hahmottuu ja kirkastuu. Ajattelin seuraavaksi anoa toivottavasti lakisääteistä vapaata. Saisinko edes vaikka pienen hetken? Edes pikkuriikkisen hetken? Mistäköhän kautta vuosilomaa anotaan universumilta? Nyt on vaan sellainen mieli, että voisin hetken istua ja vain hengittää. Voimat ei ole lopussa, ei edes vähissä. Tuntuu vain sille että haluaisin hetken järjestellä ajatuksia ja edes ihan hirveästi ymmärtää muutosten määrän ja laadun. Ja sen jotta mitä nyt? Muutoksen, uuden, määrän jälkeen ihmetellä edes hetken tätä mitä käsissä on nyt. 

Nähtäväksi jää.. Se loman pituus.. 

 

Ja hei, elämä on edelleen täynnä valintoja. Niistä pienimmätkin on isoja, jokainen valinta muokkaa kokonaisuutta.