Voinkohan sitä vastaanottamisen tärkeyttä koskaan korostaa liiallisesti, nostaa sitä esiin, olemaan siinä sen tärkeyden mittakaavassa? Osaisinkohan mitenkään kertoa miten iso asia se on ja miten suuri vaikutus sillä on? Luultavasti asia mikä koetun kautta ymmärrettävä, jokaisen itse. Vaikea, ihan todella, oikeasti ja isosti vaikea asia. Oli. Kunnes ymmärsin. Ymmärryksen kautta padot murtuneet, saa soljua, saa ryöpyä, saa olla. On lupa. Todellakin, on lupa. 

Nykyään useinkin ihan sanaton. Syystä ja milloin toisesta. Tuntuu että sanat lakkaa kertomassa, että niiden sisään ei vaan mahdu se kaikki, mitä niillä haluaisi kertoa. Isotkin sanat, liian pieniä. Millä kertoisi? Miten kertoisi? Onko sanoja olemassa? Riittääkö mitkään sanat? Sellaiselle minkä änkeminen sanojen sisälle tuntuu haastavalta. 

 

Oletko koskaan miettinyt mitä ihmisyyden, egon, takana on? Mikä on se kokonaisuus? Mistä se kokonaisuus koostuu? Mitä paloja siiheen kuuluu? Onko ne toisistaan irrallisia paloja vai yksi kokonaisuus? 

Niin. Mitä ihmisyyden takana on? 

Mitä sen erillisyyden tunteen takana on?

Mitä sen ajatuksen ja olettamuksen takana on, sen että jokainen on erillinen? Että on erillinen ihminen, että on erillinen eläin, tai vaikka talo, auto tai puu? Koskaan miettinyt? Erillisyyttä, sitä tunnetta että kokee olevansa erillinen osa tai erillinen yksilö. 

Onko se ajatus illuusio? Voiko se olla illuusio?

Ajattelen palapelinä. Palapelissä on paloja, jotka yhteen liitettynä muodostavat kuvan. Eikö? Onko se kasattu palapeli ja sen muodostama kuva kokonaisuus vai onko kokonaisuus ne yksistään hajallaan ja levällään olevat palat? Niin. 

Mitä ihmisyyden takana on?