Se vaati silloin, sillä hetkellä aivan järjettömän paljon. Se vaati jopa minulta niin paljon, että kädet tärisi. Se oli raja, jos tähän pystyt niin sitten pystyt ihan mihin vain. Se rikkoi sellaiset rajat ja padot, etten ymmärtänyt sitä silloin. Ymmärrän nyt. Kiipesin sillä hetkellä kaikkien mahdollisten rajojen yläpuolelle. Konkreettisesti. Toinen samaa sukupuolta, luonne tiukkaakin tiukempi, äärettömän vahva ja voimakas, asema yhteiskunnassa sellainen että ei voi kun nauraen todeta että vähempi ei sitten kai piisannut. Vaati. Paljon.

Se hetki ei unohdu. Se vaati sen, että näin, sen, ne entiset. Ymmärsin miksi. Tajusin miksi toinen niin lähellä. Miksi toinen pysäytti elämän, miksi toinen pystyi siihen, pysähdyin oppimaan. Näin kaksi entistä kohtaamista ja siihen loppui vaihtoehdot. Muistan sen kauniin vapaaillan, toinen kauniin järven rannalla sillä mökillä, jonka tunsin käymättä konkreettisesti kertaakaan. Se hetken voiman. Oli vain ihan ehdottoman pakko soittaa, etsiä pitkään sanoja. Sanoja, jotka kuitenkin ne maailman helpoimmat. Myös vaikeimmat.

"Minä rakastan sinua".

Lienee ensimmäinen kerta elämässäni että ne sanoin niitä todella tarkoittaen. Minä rakastan sinua. Odottamatta toisen vastausta. Vain toteamuksena. Iso oppi.

Minulle iso. En osannut sitä ennen sanoa sitä toiselle. En kuullut sitä itse koskaan. En lapsena, en aikuisena. Olin nähnyt sen lapsena katseena, jolle ei ollut sanoja.

Pyyteetön rakkaus. Nyt sille on sanat. Minulle se tunne on syvin, koska siinä tunteessa on kaikki. Ei ole vain ihminen, on kokonaisuus. Sielu ihmisen kehossa. Sielun rakkaus. Sielun syvyys katseessa.

Voisin kirjoittaa tästä melkein romaanin ja pohtia tätä läpikotaisin, mutta en halua. Se tunne on myös pyhä, minulle. On asioita joilla en leiki, tämä yksi sellainen. Syvyydessään vakava. Tunne, jonka edessä nöyrä. Jotain niin kaunista ja täydellistä että mikään muu ei vaan riitä, kun kerran näkee, kokee ja tuntee.

Pyyteetön rakkaus.

Minun valoni.

 

 

Olen oppinut. Osaan. Uskallan. Uskon. Luotan. Itseeni.

Kuinka onnellinen ihminen voi olla repeämättä siinä tunteessa?

Pysähtynyt. Hetki. Aika.

Haluan muistaa.

Sen hetken kun ymmärsin miksi olen opetellut. Mitä olen oppinut. Minkä yli kävellyt.

Ei rajoja. Ei tabuja.

Hetken, kun ymmärsin ison palan kokonaisuutta.

Tänään. Nyt.

 

Voi taivas.

Kun ymmärrät vastaukset kysymykseen "Miksi?".

Kokonaisuuden hienoutta, palapelin kauneutta.

 

Istun. Hiljaa. Muuhun en pysty.

 

Niin minäkin sinua.