Minulla ei ole ollut vaihtoehtoa. Ei koskaan, eikä sekuntiakaan. Vain yksi, joka ehdottomuudessaan ehdoton.

Teoreettisesti olisi ollut vaihtoehtoja. Kai kolme.

Käytännössä esitelty kaikki. Jokaikinen.

 

Se ihan tavallinen ja ihan kiva, mukava elämä. Sellainen yhteiskunnan normien mukainen tavallinen elämä lapsineen, koirineen, autoineen, taloineen kaikkineen. Ei edes taloudellisia huolia. Se olisi ollut kivaa, helppoa ja mukavaa. Pintaa.

 

Se täydellinen. Se minulle ainoa oikea, joka puhtaudessaan, kirkkaudessaan ja voimassaan minua. Elämä, johon olen tähän kehoon syntynyt. Minun ainoa vaihtoehtoni. Ehdottomuudessaan kaikkeuden kirjoihin kirjattu. Se minkä valinnut ja ääneen kaikkeudelle myös kertonut. Tämä on minun valintani, ei tarvitse enää esitellä muita. Olen valintani tehnyt.

 

Se piti nähdä se kolmaskin vaihtoehto että pystyi valinnan ääneen kertomaan. Se kuinka on omien silmien alla rakennettu kokonaisuudessaan se kolmaskin, jonka olisin voinut valita. Siinäkin jokainen pala jo paikallaan. Jokaikinen. Eikä olisi puuttunut siitäkään mitään. Omalla tavallaan kai täydellinen sekin. Jos olisin pimeyden elämääni halunnut. Sen ja sen kaiken maallisen mitä se olisi antanut, sen helppouden jolla sen kaiken olisin saanut. Palkintona pimeys, henkinen köyhyys ja kylmyys.

Ei kiitos. Ei ole minua, ei ole minua varten.

Hämmästyneenä kuitenkin ihmetellyt kuinka suuri kokonaisuus rakennettu täysin valmiiksi, minun sitä ymmärtämättä, olisin voinut vain kävellä siihen kolmioon ja elää elämääni sen sopimuksen kanssa. Sen olisin allekirjoittanut ihmisenä.

 

Ihan tavallisen olisin voinut valita vastaamalla yhden kerran "ei, en jaksa enää" ja valinta olisi ollut selvä. Polku olisi ohjaantunut valitulle samantien.

Valinnanvapaus läsnä jokaisella askelleella. Koko ajan.

 

Minä olen valintani tehnyt. Sielullani sen kaikkeudessa allekirjoittanut. Valani vannonut kaikessa voimassani ja kirkkaudessani. Sieluna. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Vain se ainoa ja oikea.

 

"Kaikella rakkaudella. Iäti."