Alkaa riittämään. Kertoimet niin jokaisen asian kanssa niin korkealla, että alkaisiko jo riittämään? Toisaalta myös se humoristinen puoli, ai jaa, tässäkö kaikki, eikö niinkuin mitään muuta olisi vielä? Että eikö niinkuin parempaan pysty, koska kaikkihan on hyvin. Ei ole mitään hätää.

Kertoimet tulee siitä että otetaan asia, jonka luulet pyörittäneesi ajatuksissasi ja käytännössä jo kertaalleen pohjamutia myöten auki. Joo. Niin luulit. Kyllä. Mutta nytpä vedetään kertoimet kehiin ja pyöritellään uudestaan, samat pohjamudat, mielellään vaikka maisemakierroksellakin höystettynä. Jepjep.

Asiat joita luullut jo avatuiksi ja läpikatsotuiksi. Vai kuitenkin avattu sitä sydämen hiljaista, salaista piiloa sen verran, että nyt siivotaan vielä nekin nurkat. Tehdään ihan sellaista totaalisen perusteellista joulusiivousta ihmisyyden kirouksista ja asioista jotka aivan totaalisen turhia. Egon ylpeyttä ja turhamaisuutta.

Ja siinä samalla sitten rasvataan kaikkien kolojen ja sopukoiden oven saranoita sellaisiksi että kuin salaa liukuvat auki huomaamatta, kunnes osaat elää ja olla kaikki ovet, luukut ja räppänät auki juuri sellaisena kuin olet. Kokonaisuutena.

Sille se tuntuu.

 

Yksi ikuisuusaihe tuntuu olevan vastaanottaminen ja sen vaikeus. Sitä kun minä olen kierittänyt ja pyörittänyt kyllä ihan tasan joka suuntaan jo vuosia. Tosin vastaus kai vieläkin jotenkin hukassa tai sitten siellä peräkammarin piirongin salalaatikossa, ihan selvää se ei jokasuunnasta katsottuna ole, eikä kai tarvitsekaan olla. Ihan sama.

Kai sitten taas sitä saa mitä tilaa.

 

Mikä ihme ja kumma siinä on niin vaikeaa ottaa vastaan? Sanoa kiitos ja ottaa se mitä annetaan.

Ylpeyttä? Kasvatuksen yksi helmikohta, "Minä itse. Minä pärjään. Piste"? Luovuttamista? Vai yksinkertaisesti oman riittämättömyyden myöntämistä itselleen? Sen luvan antamista itselleen, että en ole täydellinen, en ole enkä pysty.

Ihan sama, aivan naurettavaa egon pyöritystä kuitenkin.

 

Miksi sitä ei muista ajatella niin, että onpahan minulla ihania ihmisiä ympärillä, jotka auttaa kun apua tarvitsen. Ihmisiä, jotka seisoo rinnalla oli tilanne mikä tahansa. Tai että onpahan se hyvä että asun hyvinvointivaltiossa joka pystyy edes jollain tasolla, edes teoreettisesti, auttamaan kansalaisiaan. Tai että kuinka onnekas olenkaan kun kuulun siihen tuohon tai tähän yhteisöön, jossa tuetaan ja kannustetaan kulkijaa silloin kun voimat vähissä, tai iloitaan yhdessä kun on sen aika.

Mikä ihme saa ihmisen katsomaan omaan napaansa ja kiukuttelemaan omaa kiukkuaan siitä, että kun tuokin nyt tuota tai tätä. Kun voisi vain todeta jotta "kiitos", hymyillä ja jatkaa päivää tietäen että itse auttaa, tukee tai kannustaa kun on sen aika. Laittaa saamansa hyvän kiertoon kun siihen on tilaisuus.

 

Sain tänään sellaisen opin tästä vastaanottamisesta, että nyt ei ihan heti pääse unohtumaan. Otetaan ensin aihe ja tilanne joka kohentelee punaisena hohtavalla hiilihangolla minun herkintä kohtaani, konkreettisella tasolla niin epämiellyttävä tilanne kuin tilanne vaan millään mittareilla voi epämiellyttävä olla. Sellainen johon olet vain ajautunut, ilman mitään mahdollisuutta perääntyä. Se oli sitten sellainen opin paikka, että eipä ollut vaihtoehtoja muuhun kuin syödä soppaansa, ja ajella tämäkin kierros pohjamudissa.

Ottaa vastaan.

Jollain tasolla kuitenkin tajusin ja ymmärsin koko ajan missä mennään ja miksi. Se helpotti asiaa sen verran että ymmärsin kävellä egon yli, antaa periksi, antaa itselleni luvan ottaa vastaan. Konkreettisesti hyvin pieni, kokonaisuutena mitätön asia, minulle jotain aivan valtavaa.

 

Tilanne meni ajallaan ja painollaan ohi. Jäin henkiin.

Sen verran huolella tsunamin hyökyaallot kuitenkin ravisteli kulkijaa, että vaati erittäin poikkeuksellisesti tilkan pohjanmaan kautta, päälle ison mukin teetä ja paljon aikaa ennenkuin aallot taas kauniina purona.

Ja sen joka ymmärtää ilman sanojankin. Tainnut vuosien saatossa muutaman kerran vierellä olla ja oikealla hetkellä vain olla. Suurta hienoutta.

Huhhuh.

Ja voi hyvänen aika taas syitä jotka ravistelun aiheutti, juurikin luokkaa "kuinka viisaaksi voi ihminen itsensä tuntea?". Mutta hyvin suuria kasvun ja opin kohtia ja paikkoja.

 

"Ota vastaan kun annetaan, saat sen mitä olet itse antanut. Laittanut hyvän kiertoon, ota kun on oma vuoro."

 

Kyllä. Joo ja juu-u. Selvä.

Jos tämä kierros nyt riittäisi tätä, maisematkin jo kyllästyttää. Kertoimet nyt ihan kohdillaan.