Tasapainoitusta. Kaivattua sellaista. 

Oivaltamisen, ymmärtämisen ja luvan kautta. Vastaanottaminen, vastaanottamista. Tosiaan, kerroin tasolla korkea ja vaikea. Oli. Meni perille. Se "minä itse" -aika on ohi, lakkasi olemasta. Hiljalleen hengitellen ja ajatuksissa pyörien hakeutui olemaan olevaan. Valtava kynnys, minkä yli kiipeäminen vaati, no, jonkun verran. Ehkä aika paljon..

Miten ja kuinka ylpeä sitä voikaan itsestään itsessään olla. Kovin olen itseäni onnitellut ja kiitellyt, oleva piisaa paljoon kun riittävästi haluaa ja antaa sen voimansa kuljettaa sitä haluttua kohti

Vastaanottamisen kautta saapunut lämpöä ja pehmeyttä tasoittamaan voiman terävyyttä, tuomaan tasapainoa. Lisänä yllättävien kohtaamisten kautta varmuutta askelten kulkea aina seuraavaan ja seuraavaan. Itse, jokainen askel otettava itse, sen kuitenkaan tarkoittamatta yksin. Sen tiedän, koen, tunnen ja näen. Itse, sen tarkoittamatta yksin. 

Lempeydessään kauniin pehmeä rauha. Syvä, tyyni selkeys ja rauha. 

On hyvä olla.