Miten osaisin kertoa, kirjoittaa? Ne kaikki ajatukset joita joki tullessaan tuo. Ajatuksia, jotka selkeitä, sanoina hukassa.

Väsyttää.

Väsymystä jonka uni sivuuttaa korjaamatta sitä. Väsymystä, jonka keho tuntee, mutta jonka myrsky tuo tullessaan. Sellainen myrsky, joka ei ole minun. Kuitenkin myrsky, jonka tunnen, kuulen ja näen. Ehkäpä se on helpointa selventää sillä että se tuntuu samalle, on vähän sama asia kun se, kun ihminen vaeltaa luonnossa, avarilla mailla, joilla tuulee. Sen voi kuvitella ja tuntea ajattelemalla että ihmisellä on tuulelta suojaava vaatetus. Housut sekä takki, jossa huppu, jotka eivät päästä tuulta läpi. Tiedät että tuulee, vaikka se ei sinua juuri liikauttausikaan. Siellä jossain, avarilla mailla, pitkään oleminen kuitenkin väsyttää, koska tuulee. Jatkuva humina uuvuttaa. Se on juurikin sellaista. Uuvuttavaa.

Väsynyt. Uupunut. Ja silti kaikki on oikein. Juuri niinkuin kuuluu ollakin. Ympärillä tapahtuu ja tapahtuu paljon. Suurta ja pientä. Kaikkea siltä väliltä. Myrsky ja sen tuulet riepottelee koko voimallaan. Mutta kuten aina, myrsky tyyntyy ajallaan, ollakseen aikansa kuin lempeä kesäillan tuulenvire joka keveydessään kuljettaa elämäniloa mukanaan. Luonto korjaa hiljakseen jokaisen myrskyn aiheuttaman tuhon hitaasti mutta varmasti. Melkein katkenneet korjaavat itse itseään kasvaen uuteen muotoon tai juuresta uudelleen. Kuollut lannoittaa jäljellejääneiden kasvua, Niin se vain menee. Luonnossa, jota ihminenkin on. Osa kokonaisuutta.

Vielä hetki. Sitten helpottaa. Kai sitten hetkeksi.

 

Pitäisi tehdä paljon, suoriutua asioita, arjessa. Kaikkeen en pysty. Hymyilen. Niin. Suorittamista, siihen en pysty. Sen aika on ohi. Vaikka kuinka arki vetäisi vanhoihin kaavoihin kohti suorittamisen jaloa karuutta, niin sen aika on ohi. Edessä lepoa. Päiviä ilman velvollisuuksia. Kenekään syntymäpäivää sen kummemmin juhlimatta, lepoa. Rauhaa. Suorittamisen sijaan niitä kahta. Pysähtymistä arjen keskellä muistamaan että jälleen, ihan kohta, luonnon valo voittaa kaamoksen.

Kulkemista kohti valon lempeyttä ja keveyttä.

 

 

Kaunista valonjuhlaa meille jokaiselle kulkijalle,

 

Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa.
Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa


Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet,
pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa


Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa,
vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa


Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen,
niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa


Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa


Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla,
mut lapset voivat purjehtia unilaivalla

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa
pientä kulkijaa