Jotenkin tekee mieli vain todeta että sitä mukaa kun nöyryys katoaa, hulluus lisääntyy. Nöyryys elämän ja kaikkeuden edessä. Kuinka paljon tätä maailmaa pyörittää perisynnit? Kuinka paljon niissä  rypeminen jättää arjen hetkiä toteutumatta?

 

Mihin on kadonnut ihmisen nöyryys? Miksi se on hautautunut niin kovin syvälle että ihan hartiavoimin saa tehdä töitä että edes vilauksen siitä näkee. Ja sekin vilaus mikä pintaan tullatupsahtaa on niin ujo, että pötkii pakoon sen siliän tien.

Miksi? Hyvänen aika, miksi?

 

Halutaan sitä tuota ja tätä näkemätää sitä mitä jo on. Mikään ei riitä. Ja kun mikään ei riitä, astuu kuvioihin kateus ja heti sen vanavedessä kaikki ystävät, jotka sitten maailmaa pyörittää. Miksi? Miksi se on niin vaikeaa olla onnellinen ja iloinen siitä mitä itsellä on ja mitä sillä naarurilla on? Ehkä itsellä on jotain mitä sillä naapurilla ei ole ja päinvastoin, mutta keneltä se sitten on pois? Kun aina ja kaikella on puolensa ja puolensa. joku on saavuttanut jotain, mutta kun silläkin on kääntöpuolensa. Keneltä se on pois? Joku tienaa rahaa enemmäön kun joku toinen, mutta saattaa maksaa veroja enemmän kun se joku toinen tienaa. Niin. Onko se kummaltakaan pois? Joku ajaa hienommalla autolla kun joku toinen, mutta maksaa siitä hienoudesta velkaansa pankille, se toinen ei.

Estääkö se, että jollakin on jotain olemasta ihminen ihmiselle?

Elämästä hetkessä ja muuttaa maailmaa siinä hetkessä. Pienillä teoilla tai sanoilla. Katsoa ihmistä ihmisenä ja auttaa. Vaikka sillä toisella olisi jotain mitä itsellä ei olisi. Pysähtyä arjen hetkiin ja nähdä niiden hienous. Se kiirekin kun on ihmisen ihan oma keksintö, aikaa ei ole tai ainakin se pyörii oman akselinsa ympärillä viis veisaamatta ihmisten elämästä. Toki kiire on oivallinen pakopaikka ja syy sille arjelle jossa nöyryys asuu. Miksi? Mikä pelottaa? Se on vähän kuin satujen pupujussikka joka tunkee päänsä pensaaseen ja kuvittelee olevansa piilossa, ikävästi ne haulit ahteriakin kirvelee...

 

Niin. Olla ihminen ihmiselle. Siinä se. Sillä pelastuu maailma hyvin pitkälle. Ei poliitikkojen tai kirkonmiesten toimesta vaan sillä että ollaan me kaikki ihmisiä ihmiselle. Arjessa, elämässä. Hetkessä. Kohdataan toisemme nöyrinä. Autetaan kun apua tarvitaan. Ei se sen vaikeampaa ole.

Vain omia valintoja. Koska valinnan vapaus. Aina. Ihmisenä.

Sinä päätät. Me kaikki. Yhdessä.