Muutos. 

Niin. Mille se tuntuu?

 

Lämpöisen kesäpäivän kauneutta, yksisarvisia kirmaamassa niityillä keijujen ja haltijoiden tanssiessa niiden ympärillä? Auringonlaskun lumoavaa kauneutta? Kuulaan syyspäivän ruskan väriloistoa? Lumikiteiden tai sadepisaroiden kimallusta? Vaiko heräävän luonnon vihreyden kaikkia eri värisävyjä? Vaiko tärkeän ihmisen tai ihmisten kanssa koetut kauniit hetket? Ehkä lapsuuden metsämansikat heinänkorressa? Lettukestit kermavaahdolla tai ihan vaikka ytimiin saakka uppoava loistava kirja? Kaikki käy, vaihtoehtoja miljoonia. 

Sellaista onnellisuutta ja iloa mikä täyttää tullessaan jokaisen solunkin, herättää tuntemaan tunteen tunteena sen jokaista sopukkaa myöten tuoden sen loistamaan katseessa? Sitäkin. Ja kun sitä niin syytä on se kaikki varastoida itseensä, talteen olemaan otettavaksi ajatuksiin niillä hetkillä mitkä kaikkea muuta kun sitä auringonpaistetta. 

 

Muutos. Se voi tuntua ihan juuri sille kaikelle kauneudelle mitä ikinä vaan voi kuvitella kaunista olevan. Kyllä. Se voi sitten tuntua myös sille ikuiselle marraskuulle, jolloin tarvotaan pimeydessä räntäsateen piiskatessa kasvoja. Juuri sellaiselle kelille mikä jatkuessaan vetää mieltä matalaksi ja saa hymyn katoamaan. Sellaiselle kun mikä mieli on kun auringosta ei näy vilahdustakaan viikkokausiin. Sellaiselle että alkaa uuvuttamaan ja väsyttämään. Sellaiselle että tuntuu ettei uni kuittaa uupumusta vaikka nukkuisi kuinka ja paljon. Ja uupuneena mieli on matala, kaikki tuntuu tahmealle, eikä oikein saa mitään aikaiseksi. Sellaista tervassa tarpomista. 

 

Aurinko nousee joka ikinen päivä, näkee sitä tai ei. Siellä se taivaalla olla möllöttää joka tapauksessa. Olemassa, ihan varmasti. Se on sellainen asia mikä hyvä muistaa. Just niillä hetkillä kun tuntuu että että enää ne höyhenet puuttuu siinä tervassa tarpoessa. Se aurinko sekä ne kaikki keijupölyllä kuorrutetut hetket ja niiden tuomat tunteet jotka saaneet katseen loistamaan. Koska siellä se katseessa on se loistokin samalla tavalla kun aurinko taivaalla vaikka olisi millaiset räntäpilvet edessä tahansa. Ihan varmasti on. Ihan varmasti näkyy peilistä kun oikeasti tai ainakin oikeasta kulmasta katsoo. Taatusti loistaa. 

Muistaa marraskuun harmaudessa se kauneus. Se on Tärkeä Asia olla unohtamatta sitä! Ehdottoman tärkeä. Jos muutoksen keskellä unohtaa sen mikä tuo iloa ja onnellisuutta, on polvet syyttä suotta ruvella polulla kompastellessa. Se on sitten eri asia ne kohdat kun on asiaankuuluvasti kontattava, sitten kuuluukin polvien olla ruvilla. 

Nukkua, levätä, istua ja vain olla yrittämättä yhtään sen enempää. Sekin kaikki kuuluu muutokseen, siinä olemiseen ja siinä kasvamiseen, eteenpäin kulkemiseen. 

 

Tanssia auringonlämmössä, kun sen aika on.

Levätä ja vain olla, kun sen aika on.

Tai jotain siltä väliltä, kun sen aika on.

 

Muutoksen virta.

Vie mennessään. Tuo tullessaan.