Taisin löytää uuden asian.

Valopallo.

Tuli eteen tilanne, jossa tunsin että valoa, tulta, minua, jotain tarvitaan. Ei tällä kertaa paikka, vaan ihmiset, ihminen, joka väsynyt, alakuloinen ja apea. Kai sitten elämänilo himmennyt hetkeksi oksiston takana kulkiessa. Tarkoituksella siinä hetkessä kuitenkin. Sain oppini, toinen valonsa.

Kädet nostaa, tuo pintaan, kämmenille loistamaan. Ei tulta tällä kertaa, vaikka sen sellaisena ensin näinkin, vaan valon, josta kädet muotoili pallon. Kädet piti palloa välissään, pyöritti paikkaa hakien ja lennätti taivaalle. Juuri oikeaan kohtaan loistamaan kirkkauttaan auringon lailla. Sen hetken kun on tarpeen, hiipuu kun antanut mitä tarvittu.

 

Tuli olisi polttanut liekkimerenä alleen, nyt taivaalle jäi valo loistamaan.
 

Tämä minulle työvälineeksi niille hetkille, kun en syystä tai toisesta pysty kosketuksella viemään konkreettisesti sinne missä tarvitaan. Tämä on hyvä, aivan loistavaa!

 

Kun saa vapautensa, aukeaa koko ajan lisää ja lisää.

On niin hyvä olla.