Se lähti keskustelusta liittyen armottumuuteen ja armollisuuteen. Siihen kuinka on ollutkin niin armoton itseään kohtaan ja oppinut hiljalleen armollisuutta itseään kohtaan. 

Päästiin sanan terävyyteen, Armollisuus, siinä on terävä terä. Se on sanana ehkä kylmä. Olla armollinen itseään kohtaan. Sallin itselleni, suon toisille - armollisuus. Kuulostaa vähän pahalle. Sitten päästiin kohtaan lempeys. Siihen kuinka kauniisti se sana soi ja kuinka pehmeä se on. Armollisuus - lempeys. Olla armollinen - olla lempeä. Sanoissa on ihan eri sointi toisen ollessa terävä, toisen soidessa pehmeästi. Niin. Suomen kieli on rikas. 

Sana armollisuus näyttää enemmän sähkötolpalle, sanan lempeys näyttäen enemmän hedelmäpuulle. Olla lempeä itseään kohtaan, löytää se lempeys itsestään, antaa sen tunteen kietoa pehmeyteensä. Näyttää hyvälle, kuulostaa hyvälle, tuntuu hyvälle. Sana, joka saa tunteena kieppuilla ympärillä näyttäen kauneuttaan. Laskeutua hiljalleen olemaan sitoen kokonaisuutta osaltaan olemaan. 

Niin kovin kaunista pehmeässä lempeydessään.