Sille se tuntuu. 

 

Jo olleen syventämistä. Tuntuu että koulupöydälle lävähtää nippu uutta materiaalia ennen kuin edellisiäkään ehtinyt opiskella, tahti reipashenkinen. Opetella, ymmärtää. Etsiä se, mikä omaa. Miettiä ja ajatella. Tämän hetken opintosuunnitelma nyt tällainen. Etsiä ja löytää, ottaa vastaan. 

 

Hymyilyttää. Sen ulottuen katseeseen saakka, hymyilyttää. 

 

 

Olo on ollut kuin kuin levysoittimella, saman levyn pyöriessä kerta toisensa jälkeen. Sitä oppimista ja kasvamista. Vaan onneksi levysoitin on ehjä ja lujaa tekoa, kestää toiston määrää niin että taatusti riittävä, niin kauan että oppii. Tällä kertaa sen levyn, jonka nimi "nosta katseesi". 

 

Tovin jos toisenkin tosiaan saanut miettiä joka ikistä kohdattua heijastavaa pintaa, sameimmasta kirkkaimpaan saakka. Jokaikistä. Tovin jos toisenkin. Miettiä ihan tosissaan ja oikeasti ajatella, että ymmärtää näkemäänsä. Ottaa päälle tarvittu tukikin vastaan kaikin niillä tavoin millä ymmärtää. Ottaa käsiin se oleva rohkeus ja sillä kävellä tyynen rauhallisesti ihmisyyden hämmennyksen ja epävarmuuden yli, ja kohdata.

 

Nousi katse olemaan. Kohtaamaan. Katseen. Sen väistellyn katseen voiman, lujuuden ja kirkkauden.

 

Hymyilyttää. Sen ulottuen katseeseen saakka, hymyilyttää. Sielussa saakka sen tuntuen hyvälle, hymyilyttää. 

 

 

 

"Nosta katseesi". Ne sanat. Niiden merkitys.

 

Mitä näet jos kuljet katse omiin kenkiin keskittyen? Metrin, ehkä kaksi eteenpäin? 

 

Mitä jää näkemättä?

 

Niin. Mitä jää näkemättä? Jääkö näkemättä ympärillä se ihan kaikki mitä siellä on? Tämän oivalsin ulkona kulkiessa, siellä missä ympärillä riittävästi tilaa nähdä. Jäin ihan pohtimaan. Kokeilin. Kuljin katse kenkiin keskittyen samalla sivusilmällä ympärille vilkuillen. Mitä näin? Kengät, metrin pari eteenpäin, sivusilmällä häivähdyksiä ympärillä olevasta. Pääasiassa ne kengät, ne omat kengät. Pysähdyin. Nostin katseeni. Jatkoin matkaa ja mitä näin? Ympärillä kaiken. Sen ihan kaiken mitä ympärillä oli. Olipa paljon mukavampaa kulkea katsellen sitä kaikkea kenkien sijaan. Paljon mukavampaa. Ojaankaan en eksynyt, hyvin pysyi valittu polku jalkojen alla alas katsomattakin. Niinpä niin. "Nosta katseesi".

 

Tuo tullessaan leveyttä ja korkeutta. Laajuutta olemiseen. Tilaa ympärille hengittää ja olla. Ajatuksille tilaa lentää omia kuvioitaan. Tilaa ajatuksille tuoda haaveita ja unelmia tullessaan. Sitä ja se. 

 

Ajatukset alkaa hahmottelemaan uusia haaveita ja unelmia. Askartelemaan karttamerkkejä, niillä rakentamaan kokonaisuuksia ja niiden yksityiskohtia. Mikä tuntuu hyvälle? Mikä sellaista, mikä saisi sielun soimaan kauneinta lauluaan? Mikä sellaista mitä viedä mukanaan uuteen? Mikä sellaista millä rakentaa sitä uutta? Haaveita ja unelmia, joita kohti kulkea. Ajatusten askartelua. 

 

 

Miksi kulkea katse omiin kenkiin keskittyen? Jälleen ja taas kerran, miksi?