Eipä ole valitulla polulla jokainen askel keveä ja jouheva. Valon kirkkaudessakin voi askeleet olla hetkittäin pieniä ja ja haparoivia. Voi olla ja saa olla. Kyyneleetkin ihmisen kasvoilla voi olla sallittuja. Niin se vain menee, vaikka tiedät, ymmärrät ja näet, ei se poista ihmisen kipua. Eikä kuivaa kyyneleitä. Tuo se tieto kuitenkin sen, että pystyy hymyilemään kyyneleiden läpi. Koska kaikki on hyvin ja juuri niinkuin pitää.

 

Luopuminen on väärä sana, koska miten voisi luopua sellaisesta mikä on ja vain on? Irti päästäminen kuulostaa oikealle. Laskea irti oikealla hetkellä. Sillä hetkellä kun tuntuu että on aika.

 

Tuo mukanaan vapauden. Vapauden kokonaisuuteen. Ilman että olisi ollutkaan koskaan sidottu mihinkään, kuinka voisi olla sidottu johonkin, joka on ja vain on. Kokonaisuuteen, joka on kaikki. Kaikkeus.

 

Tämän hetken vahva teema. Usealle. Irti päästäminen. Kokonaisuus. Vapaus.

 

Oleminen itsessään kokonainen. Siihen tarvitaan vapaus, kaikkeudessa.

 

Tämän minäkin täyden kuun edessä totesin. Ääneen, itkien ja nauraen. Kokonainen. Ja vapaa.