Miten pukea kokemusmaailmaa sanoiksi? 

Miten pukea sanoiksi sellaista mitä itselle totta?

Tulee sellaisen esimerkin kautta että miten esimerkiksi kertoisit syntymäsokealle millainen on punainen väri? Tai no, miten kertoisit asiaa kysyvälle puulle että millainen säätila on makea, suolainen tai hapan? Saa hetken sanoja etsiä ja hakea huomaten niiden ahtauden. Tai tunteet. Miten kertoisit kuvaillen nyt sitten vaikka sille puulle tunteet käyttäen säätiloja? Hieman hymyillen todeten että rakkaus, se helppo. Kaikki vuodenajat kaikkine säätiloineen, sille rakkaus tuntuu ihmisyydessä, koska sen sisällä on kaikki sen kaiken ollessa kaikki. Rakkaus. 

 

Osaan pukea kokemusmaailmaa sanoiksi "ympäristöstä heijastunut asettunut olemaan". Ne sellaiset sanat mitkä kertoo oleellisen ja tarpeellisen. 

Sanojen sisällön ollessa kokemusmaailmaa ensin ajatuksissa sieltä saapuen konkreettisuuteen. Sanojen kokonaisuus sellainen mikä vihdoin saatellut omien rajojen sisään olemaan. Piirtäneet niin paljon jo kaivatut rajat ympärille olemaan, sellaiset jotka tiedän ja jotka tunnen. Niiden sisällä minä, sellaisena kun tunnen ja koen olevani ja sellaisena kun ympäristöstä heijastunut olemaan. Miten tämänkin kokemuksen sanoiksi pukisi? 

Peilata itseään ympäristöstä. Ymmärtää peilauksen hienous mikä kertakaikkiaan nerokasta.

Tulla kuulluksi juuri niillä hetkillä kun välillä vähän haparoiden koettanut ääneen pukea sanoiksi ajatuksissa olevaa. 

Tulla nähdyksi, saada se ihan valtava, suorastaan järisyttävä kokemus siitä että "sinä näet minut". 

Kokea niin syvä turvallisuuden tunne, sellainen missä asuu luottamus ja kunnioitus, että rauhallisena antaunut ottamaan vastaan juuri sen itselleen tarvitun. 

Sen kaiken kautta todeta että kyllä, olen olemassa, ymmärtäen niiden sanojen sisällön. Ja merkityksen.

...ja jälleen on kyyneleet kasvoilla... 

 

Kokemusmaailma ollut niin kokonaisvaltainen että pisti laittamaan kaikki ovet kiinni, ihan jokaikisen, ja todella olemaan omassa. Todella. Sepä se sitten omanlaisensa kokemus sekin. Tarpeellinen, sitä todella, melkein alleviivaten, ja suorastaan nautinnollinen. Sen verran kaivattu. Se kerrottu ehkäpä sillä että teet palapeliä pitkään ja hartaasti kunnes tulee se hetki että laitat viimeisen palan paikalleen. Juhlallinen on hetki, ehdottomasti. Tosin sillä hetkellä sitä ei halua ehkä muistaa että kyllä, ota hetkesi ja nauti, seuraavassa tipahtaa lisäpalalaatikko numero jotain ja taas alkaa kasaus. Tai vaikka sen muistaisikin niin hymyilyttää pelkästään ajatuksella jotta jaaha, no, onpa kiva palapeli kun kuva muuttuu jatkuvasti. Mutta että saa sen hetkensä. Sen on ansainnut siinä sen koko juhlallisuudessa. 

Ja mitä sen jälkeen?  

Tuntuu seuraavan lisäpalalaatikon päällä lukevan oma totuus. Sen penkominen ja läpikäyminen, sellainen siivous tai mikälie pölyjen pyyhintä. Aihe vahva kuitenkin. Etsiä ja löytää se mikä minulle totta, sellaisen oman totuuden rakentaminen mikä tuntuu kokonaisuudelle. Erityisen mukavia paloja, paljon erilaisia. 

Ajatuksissa jo olevaa, ja nimenomaan olevaa. Vain olevaa. Sellaista mikä vielä vähän ilman sanoja. Palapelin kun palapelin aloitus hetken turhauttavaa kun edeltä saa aikansa välpätä paloja jotta hahmottaa edeltä edes että minkä mallisia tai minkä värisiä paloja. Sitä saanut miettiä. Niitä paloja. Vaan sieltäpä lähtenyt hiljalleen muotoutumaan ajatusten ja kohdattujen taikasanojen kautta. Edelleen on taikasanat ihania, kaikkeuden kauneutta mikä jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Naurattaakin niillä hetkillä kun ymmärtää kuulleensa hyvinkin vahvoja taikasanoja niiden jäädessä olemaan aueten oikealla hetkellä. Tekee elämän arjessa hetkistä kauniita. 

Ja tuo mukavasti haastettakin olemaan sen kautta että kuinka vahvasti pystyy olemaan omassa totuudessaan, siinä mikä on itselle totta antamatta minkään horjuttaa sitä. Niinpä niin. Siinä piileekin jälleen kasvun taikuus. Etsiä ja löytää kokonaisuutta ja kokonaisuus joka itselle totta ja seistä sitten sen edessä, takana ja sivulla ollen se, siellä ja sen oman totuuden ollen ehkäpä omaa voimaa, joka tarvittua. 

 

Välillä vähän naurattaa sekin että minkälaista mahtaisi olla jos helppoa olisi pyytänyt? Tylsäksi valittu ainakaan pääse muodostumaan siitä päätellen että kaiken muun lisäksi joka paikassa tuntuu olevan lohikäärmeitä. Koko maailma täynnä erilaisia ja kaikenmoisia lohikäärmeitä, jotka oikein mukavaa seuraa, kyllä. Osaa se tämäkin saada huulia hymyyn. Että sitten lohikäärmeenä ja lohikäärmeitä, joo,o.

Mitäköhän seuraavaksi? 

 

Voi elämän kauneus tätä kaikkeutta, kokemuksena ihanaa!